Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

24. toukokuuta 2011

Mitä pihasta ilmestyy?

Kaikki varmaan muistaa, että ostettiin tämän kuun alusta talo. Sisällä remontit on melkolailla valmiit ja voin alkaa keskittymään pihaan. On jännittävää huomata, mitä kaikkea sieltä kevät saa nousemaan esiin. Pihahan on ollut monta vuotta aika omillaan. Talossa ei ole vakinaisia asukkaita ollut neljään vuoteen, muutama vuokralainen vain. Minä en ole juuri puutarhaa harrastanut tätä ennen ja nyt onkin hauska huomata, kuinka tekisi mieli siellä pihalla kaivella kokoajan.

Puutarhan kirjanpito on hauska. Saa vähän viitettä siitä, mitä siellä mahdollisesti on, tai ainakin, mitä siellä pihalla on joskus ollut. Kuvassa autotallin seinä.

Tässä oli ennen kukkapenkki. Tehty hienosti puhelinpylväistä. Siinä kasvoi kokonaiset kolme vuorenkilpeä, joista kaksi kukki. Purettiin ja kylvin nurmikon tilalle. 


 Omenapuut kukkivat jo, vähän. Niitäkin löytyy kokonaiset kaksi. En vaan todellakaan tiedä, mitä omenoita niistä on tulossa. Kesä näyttää. Kukista näyttää kyllä tulevan kauniita.


Tällaista keltaista kukkaa tekevää kasvia pihalla kasvaa myös. Muuta en tästä kasvista tiedä kun, että helposti se leviää ja on tällähetkellä noin puolen metrin korkuista. Osaako kukaan sanoa, mitä tämä on?


Kävin eilen myös katselemassa kesäkukkia. Muutama lähti matkaankin. Tähtisilmä on yksi ehdoton lempparini. Nyt minulla on sitä tuollaisena. Viime kesänä oli oranssia.


Ja tässä vielä vähän lähempää.


Pikkuhiljaa pihasta alkaa löytymään kaikkea muutakin. Keväällä kukki muutama sinivuokko ja vanhasta tulppaanipenkistä nousi kolme tulppaania. Jännityksellä tosiaan odottelen, mitä kaikkea muuta sieltä vielä putkahtelee esille.

2 kommenttia:

Sarsa kirjoitti...

Vinkkinä: kulje tämä kesä kameran kanssa pitkin pihaa ja ikuista eri paikoista esiin tunkevat kukat. Sitten talvella näiden kuvien avulla kaikessa rauhassa mieti, mitä haluat pihassa muuttaa.

Pinni kirjoitti...

Niin pitääkin tehdä. Katsella kesä, miltä piha näyttää. Saatan aluksi ehkä ollakin vähän liian innokas pihan suhteen. Pitäisi vaan malttaa mielensä ja katsella.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)