Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

17. kesäkuuta 2011

Viikarit

Kyhäilyn valmistunut työ #11 on lasten sukat, viikareille. Olivat ensimmäiset lasten sukat, mitä olen ikinä tehnyt. Ei ihan toiminut. Ajattelin vain tehdä samalla tavalla, kuin aikuisten sukat, mutta pienemmässä mittakaavassa.

Joku näissä sukissa on vialla. Ja pahasti. En vaan vieläkään ole ihan varma mikä. Johtuuko se siitä, että tein sukan päällisen joustinta, vai mistä ihmeestä? Onneksi nämä ei ole menossa mihinkään, oli vain tuollainen kokeilu. Voin sanoa, ettei oikein toiminut.

Aloitin sukat kärjestä ja tein näihin tiimalasikantapään. Ainakin sain hyvää harjoitusta sen tekemiseen. Puikkoina oli kolmoset bambut ja lankana kerän loppu 7 veljeksen Papukaijaa. Lankaa kului 45grammaa.

Pitää miettiä, mitä näille tekisi. En haluaisi purkaakaan, mutta.. Taitavat mennä valmiiden töiden laatikkoon odottamaan parempia hetkiä.

7 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Mun mielstä nuo ei näytä pahalta. Ehkä vaan joustinneule kiristää sukan näyttämään kapealta mutta se voi olla ihan hyvä jalassa!

Pinni kirjoitti...

Toivotaan. :) Ja kun en ole tottunut neulomaan lasten neuleita, niin siksikin jo näyttää niin kummalle.

Lape kirjoitti...

Mun silmään näyttää kans ihan hyvältä, toi joustin vaan hämää, näyttää kaposilta, mut varmaan ihan hyvät jalassa. Ite otan mallia Tiinan sukkataulukosta, jos epäilyttää koko... pdf, joka löytyy kuukkelilla.

Milukka kirjoitti...

Eihän noissa oo mitään vikaa! Joustinta kun on jalan päällä, niin ne näyttää kapeelta, mutta istuuvat jalkaan tosi hyvin.
Komeet on ja uutta kehiin :D

notto kirjoitti...

Munki mielestä sukat näyttää hyviltä! Istuvat varmasti hyvin jalkaan.

Pinni kirjoitti...

Kiitos kaikille! Kai se on nyt uskottava, että hyvät on. :)

Tintti kirjoitti...

Mun sukat näyttää aina tuollaisilta, kun tykkään tuosta joustimesta jalkapöydällä. Ilman joustinta tulee mun mielestä ihmeelliset pullurat :-)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)