Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

11. heinäkuuta 2011

Mustan lampaan lapaset

Täällä on Kyhäilytöistä seuraavaksi valmistunut lapaset. Ovat valmistumisnumeroltaan 20. Näiden lapasten myötä minut on todettu kotonakin jo melko hulluksi. Ulkona lämmintä +30, minä se vaan neulon lapasia villasta ja vielä mustia. Ja aluksi koitin neuloa näitä uusilla eebenpuisilla puikoillani. Parin kierroksen jälkeen oli pakko vaihtaa bambuihin, sillä eihän kukaan mustaa mustilla puikoilla neulo. 


Ohje on Novitan sivuilta, extraideoista. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta vähensin silmukkamäärän 36:n. Aoitin kyllä tekemään ohjeen mukaan, ja teinkin toisen lapasen peukalokiilan yläpuolelle asti. Sitten huomasin, että lapanen on ihan liian leveä ja peukalokin yritti tulla keskelle kämmentä. Purkoosi iski ja aloitin uudelleen alusta pienemmällä silmukkamäärällä ja ajatuksen kanssa. Lopulta sain peukalotkin oikeille paikoilleen. 


Kuvio näissä lapasissa on tosi kiva. Vaikea vaan ottaa sellaista kuvaa, missä se näkyisi kunnolla. Tällaiset voisi tehdä toisetkin. Eri väriset vaan. 

Lankana minulla oli 7veljestä ja puikot kolmosen bambut. Lankaa kului 60grammaa. Nämä lapaset taitavat olla ensimmäiset viralliset joululahjat. Ainakin tiedän jo kenelle nämä päätyvät. Joko jouluna tai ennen sitä.

2 kommenttia:

Milukka kirjoitti...

Onpas kivat lapaset :)
Just hiplailin tuossa vaaleanharmaata 7veikkaa, että mitäs tekis. Ja tässä oiskin hyvä idea! Kiitos!

Pinni kirjoitti...

Näissä on just kivaa, kun vähällä vaivalla saa ihan erinäköiset taas. Muutama nurja silmukka ja tavallisista lapasista tulee paljon kiinnostavammat. :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)