Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

24. heinäkuuta 2011

Rätistä asiaa.

Kyhäilytöiden jälkeen olen neulonut tiskirättejä. Kolmella koitin pärjätä, mutta se on liian vähän. Perjantaina automatkalla neuloin yhden ja eilisiltana ja tänään sitten loput.

Kaikenkaikkiaan tiskirättejä tein samasta langasta ja samalla mallilla neljä. Yksi kokonaan oranssi lähti äidin luokse jo ennen kuvan ottamista.


Tiskirättien malli on paljon käytetty. Jossain blogissa törmäsin suomenkieliseen ohjeeseen, mutta nyt sitä en enää löydä. Englannin kielinen ohje on vaikkapa täällä. Tämän tiskirätin ohjeita kuitenkin on ympäri internettiä. Eli, alkuperäisestä ohjeesta minulla ei ole mitään hajuakaan.

Muut rätit tein niin, että kun puikolla oli 44 silmukkaa, ryhdyin kaventamaan. Tuon kaksivärisen tein muutaman kierroksen leveämmäksi. Ihan vaan, koska lankaa oli. Puikkoina minulla oli KnitProt kokoa 4mm. Tarkoituksena olikin neuloa vähän löysempää, koska harva rätti toimii mielestäni paremmin, kuin tiivis.

Rätit neuloin Vihreästä vyyhdistä ostamastani pellava-puuvillalangasta. Lanka on Linie 259 Seccoa. Koostumus on 83%puuvillaa ja 17% pellavaa. Tätä ostinkin ihan tiskirättikokeiluja varten. Ja kun noi väritkin on niin ihanat. Kaksi kerää lankaa näihin kulutin. Meni vieläpä aika tiukille, että sain viimeisen tehtyä ihan loppuun samalla langalla.

Ukko lähti aamulla viikoksi lappiin. Ihanaa, välillä tekee hyvää olla hänestä vähän erossa. Saan vaan neuloa ja rentoutua ilman, että joku huutelee hommiin. Saan tehdä asiat silloin kun haluan, eikä ketään häiritse se, että luen illalla pitkään tai jätän aamukahvimukin olohuoneen pöydälle.

1 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Lanka kuulostaa hyvältä tiskirätteihin. Varmaan pellavasta tulee jämäkkyyttä. Meillä kyllä kukaan muu kuin minä ei ärsyynny mukeista oudoissa paikoissa ja se onkin harvinainen ärsytys minunkin osallani kun en ole lainkaan siisti.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)