Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

6. helmikuuta 2012

Linnuille

Talven alussa ostin yhden lintulaudan. Ajattelin vähän ruokkia lintuja. Sillä lintulaudalla kävi kuitenkin niin kova kuhina, että ostin myös toisen. Lintulautojen jälkeen ostin talipalloille oman telineen. Sellaisen, minne mahtuu monta palloa. No, sitten ripustelin muutaman talipallon puiden oksiin ja sellaisen rasvatangonkin. Tässä vaiheessa voidaan sanoa jo, että lähti vähän tuo luntujen ruokkiminen käsistä. Vaan sitten sain vielä yhden idean. 

 Ryhdyin valmistamaan itse tällaisia lintujen ruokia. En tiedä, mikä tämän oikea nimi voisi olla.


Käytännössä siis otin pienimmän kakkuvuoan, minkä löysin. Laittelin sinne vähän, mitä sattui löytymään. Lintujen ruokaa, pähkinöitä, leseitä, vähän kaikkea, mitä kaapista sattui löytymään. Sen jälkeen sulattelin kattilassa munkkirasvaa ja kaadoin päälle niin paljon, että kaikki peittyivät kunnolla. Sitten koko komeus pakkaseen kovettumaan ja seuraavana päivänä ulos.


Ei varmaan tarvitse sanoa, että kun ukko nämä näki, niin oli kovasti sitä mieltä, että tämä täytyy jo lopettaa.


Linnut kuitenkin tykkää ja näihin saa kivasti upotettua kaikkea sellaista, mitkä muuten jäisi ehkä kaappiin pyörimään.

Lintulaudoilla käy nykyään niin paljon lintuja, ettei koirakaan jaksa enää niistä välittää. Minusta on ihan mielettömän hauskaa seurata eri lintuja ja niiden käyttäytymistä. Enkä ennen ole näin lähetä päässyt katsomaan tikkaa, närkeä ja mustarastasta.

Ja tervetuloa uusi lukija, Näppi.

4 kommenttia:

Pilvikirsikka kirjoitti...

Näpin blogin kautta tulin tänne kurkkimaan ja löysin ihania neuleita. tuo lintujen ruokkiminenkin ois kivaa, mutta meillä ei voi kovin paljon salmonellan pelossa sitä harrastaa. Muuten täällä kyllä lintuja näkee varsinkin keväällä ja monenlaisia.

Pinni kirjoitti...

Kiitos, ja tervetuloa tänne uudelleenkin.
Keväisin niitä täälläkin näkee, vaikka kuinka. Vaan eipä niitä juuri tunnista, kun ovat melkein kaikki poikasia vielä.

Sohvaneulomo kirjoitti...

Todella kiva idea! Pitääpä kokeilla!

Pinni kirjoitti...

Näitä olen tehnyt jo useamman tänä talvena. Linnut tykkää ja näyttää kivoille.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)