Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

4. maaliskuuta 2012

Merisimpukka

Ennen palmikkosukkia kerkesin neulomaan vielä yhden kaulurin. Olen ihastunut kaulureiden helppokäyttöisyyteen, vaikken ole käyttänyt niitä ainakaan kymmeneen vuoteen. Tänä talvena olen jo neulonut kaksi ja käyttänyt molempia, paljonkin.

Ensimmäinen neulottu kauluri oli tämä oranssi. Sitten ostin uuden laskettelutakin, eikä oranssi kyllä käynyt yhtään sen kanssa. Neuloin sitten uuden kaulurin, sellaisen joka sopii uuteen takkiinkin.


Ohje on Dropsin sivuilta, nimeltänsä merisimpukka. Silmukkamäärät olivat samat, kuin ohjeessa, mutta muuten vähän soveltelin. Lankana käytin ihanan pehmeää Dropsin Merino extra fine-lankaa. Sitä kului kauluriin 100grammaa.Tämä lanka on kyllä ihan yksi suosikkini. Puikot olivat KnitPron pyöröt 3,75mm päillä. Ja hyvin toimi.


Kaulaosuudesta tein tarkoituksella pitkän. Nyt sitä voi käyttää joko kaksinkerroin, tai jos oikein kovasti tuulee naamaan, niin sitä voi käyttää myös tuolla tavalla yksinkertaisena. Molemmat tavat olen kokeillut ja hyvin toimii.

Nyt olen neuloskellut palmikkosukkia. Hitsi, pidän palmikoista.

7 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Kiva malli, menee tekemislistalle. Ihmettelet varmaan mun kahta eri kommenttikuvaa. Mulla on kaks eri, toinen työminä ja toinen koti-, avoin minä. Joskus ne menee sekaisin, tätä pyrin käyttämään!

Pinni kirjoitti...

Voi Auli, tuota sattuu itse kullekin. Minullakin on kaksi eri gmail-tiliä ja joskus vahingossa kommentoin sillä väärällä, kun on jäänyt kirjautumatta ulos. :)

Saga kirjoitti...

Kivan mallinen kauluri. Olen itsekin taas vuosien jälkeen löytänyt lenkeillä tuon kaulurin helppokäyttöisyyden. Ei tarvitse kesken kaiken korjailla huivia kaulassa.

kisa kirjoitti...

Kaunis kauluri :)

Pinni kirjoitti...

Joo, kauluri on niin helppo. Ja pysyy varmasti tuuli pois takin alta. Minä pidän.

Näppi kirjoitti...

Hih, sama juttu. Mä inhosin lapsena kaulureita myös ja juurikin tein itelleni kaulurin (ei vielä blogissa),tykkään ku hullu puurosta.
Hieno kauluri ja varmasti istuu hyvin.

miutsi kirjoitti...

Nätin näkönen kauluri. Ja noi Dropsin sivut on oikee "aarreaitta" :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)