Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

12. huhtikuuta 2012

Wingspan

Ihan mahtavan lomaneuleen bongasin juuri ennen matkalle lähtöä. Hätäiseen kerkesin ottamaan puikot ja jonkun langan mukaan. Tätä sitten lapin lomalla neuloskelin, rivin silloin, toisen tällöin. Ja melkein itsestään sain aikaan mitä ihanimman huivin.


Huivin malli löytyy Ravelrysta. Ja mikä onni, ohjeesta oli myös suomenkielinen versio. Muuten olisi tämäkin huivi jäänyt neulomatta. Lankana tässä minun versiossani on Regia Hand-dye Effect, jota olen joskus pari kerää ostanut. Lanka ei ole ennen minua puhutellut ollenkaan, eikä sitä ole tehnyt mieli neuloa. Tähän huiviin se sattuu kuitenkin tosi hyvin, eikä neuletuntumassakaan ollut mitään vikaa. 


Lankaa tähän huiviin kului 120grammaa ja puikot olivat KnitPron pyöröt, kokoa 3,5mm.


Ja sitten kuitenkin. Jotenkin tämä huivi ei tunnu omalle. Malli on ihana, lankakin on ihanaa, mutta joku tässä vaan ei ole hyvä. Tämä huivi pääseekin lahjalaatikkoon odottelemaan parempaa kotia. 

Tällä mallilla aion kyllä vielä toisenkin huivin neuloa.

Ja, tervetuloa mukaan uudet lukijat!

Muoks. Huivin koko. Leveimmästä kohdasta huivi on suunnilleen 40senttiä ja pituutta huivin sisäreunalla on 140senttiä. 

7 kommenttia:

Milukka kirjoitti...

On kyllä komee huivi! Mie tykkään tuosta väristäkin. Miten iso tuo huivi on?

Katju kirjoitti...

Eka wingspan valmistui mullakin....vähän epäsiistiä jälkeä, mutta luulenpa minäkin, että teen toisen...ajattelin, että värikkäät vironvillat sopis tohon huiviin. Ja oli kyllä just hyvä, helppo lomaneule.

Sanna kirjoitti...

Kaunis! Minäkin olen tuota mallia katsellut ja miettinyt, että olisiko mun juttuni. Voisipa vaikka ollakin! Huivisi koko olisi tosiaan kiva vielä saada tietää :)

Mollie kirjoitti...

Ja malli on todellakin mitä parhain reissuneuleeksi.

Pinni kirjoitti...

Hmm.. huivin koko. Sitä on vähän vaikea mittailla, kun on tuollainen ympyrä. Ei ihan pieni, muttei mikään jättiläinenkään. Voin jotain mittoja koittaa ottaa tänään vähän myöhemmin.

Prusiluska kirjoitti...

Jos käyt blogissani kurkkaamassa, niin mulla on valmistunut pahasti samanlainen huivi, lanka on kuitenkin eri, mutta sävy niin samanlainen. Kiva oli neuloa tätä mallia.

Sanna kirjoitti...

Kiitos mitoista!
:)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)