Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

1. elokuuta 2012

Heinäkuu paketissa

Heinäkuussa ei montaa valmista neuletta valmistunut. Ei, vaikka vielä kuun vaihtuessa olin tosi innoissani Kesäyön hullutuksesta ja ajattelin, että melkein kaikki valmistuu. Ei valmistunut. Vaan en ota siitä enää turhaa tressiä. Teen loput valmiiksi pikkuhiljaa. Ja odottelen neuleintoa. Silläaikaa keskityn kaikkeen muuhun. Sienestämiseen, lähinnä.

Lankaa heinäkuussa ostin 150grammaa. Sitäkään en olisi tullut ostaneeksi, ellei Kiemura-sukkien lanka olisi loppunut harmittavasti kesken ja niihin piti tilata kerä lankaa. Ja kaksi kerää kyytipojaksi toista lankaa. 

Heinäkuussa kuitenkin lankavarasto pieneni taas. Lankaa kulutin 510grammaa ja 200grammaa joko myin tai annoin pois. Näin ollen heinäkuussa lankavarasto pieneni 560grammaa, eli yli puoli kiloa! Hienoa!

Lempineuleeksi heinäkuussa pääsivät Kiemurat. Onhan ne ihanat. 

Kesäyön hullutuksesta vielä sen verran, että yhden aloituksen olen purkanut kokonaan. Pikasniikkerseistä aloitinkin neulomaan sukkia, jotka hitaasti, mutta varmasti valmistuvat. Muille en ole tehnyt vielä mitään, mutta neulon ne varmasti kuitenkin vielä valmiiksi. Pikkuhiljaa. Kiirehän niillä ei enää ole.

3 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Samoin kävi minulle, joskus ei vaan ole inspis päällä! Mutta toisaalta, nyt sitten voi ottaa valmiiksi aloitetun työn ja alkaa neuloa, on sekin toisaalta kivaa! Eikä todellakaan ole kiirettä!

Nipi kirjoitti...

Mulle kävi UWAn kanssa yhtä hauskasti, puolet jäi kesken. Yhden villatakin alun jo purin ja tein langasta lapaset, mutta varsinkin sukat odottelevat siellä korissa, ehkäpä ne joskus saan tehtyä loppuun. Tänään nimittäin yhdet UWA-sukat sain päätökseen, hetkihän siinä meni :DD

Pinni kirjoitti...

Kiitos. :) Kyllä tämä tästä varmasti taas. Ja kohtahan mulla on niin paljon marjoja pakkasessa, ettette uskokaan. :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)