Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012 kerällä

Niin se vaan tämäkin neulevuosi lähenee loppuaan. On ollut kiva vuosi ja olen oppinut sen, ettei jokapäivä kuitenkaan tarvitse neuloa. Toisaalta taas neulominen on vuonna 212 tullut minulle tärkeämmäksi. Olen huomannut, kuinka neulominen rauhoittaa minua, (paitsi silloin, kun palmikot ei meinaa kääntyä ja neuleet lentää nurkkaan!) ja neuloa voi myös hitaasti ja rauhassa. Joitain töitä neuloin hitaasti ihan jo siksi, kun ne oli niin kivoja. Etteivät nuo loppuisi heti. 

Vuonna 2012 opettelin palmikot. Ennen pelkäsin palmikoita ja silmukankiertoja. Miksi ihmeessä, nehän on kivoja ja tuo lisää haastetta neulomiseen. Pitäisikö 2013 vuonna opetella vähän virkkaamaan?

Osallistuin myös erilaisiin haasteisiin ja tempauksiin vuoden aikana. Päällimmäisenä mielessä on Hyvän mielen sukat - keräys, johon kyllä aion osallistua ensivuonnakin. Vuonna 2013 aion jatkaa aakkoshaastetta ja osallistua Jämäkuuhun. Salaisen neuleystävän jätän ainakin kevään kierrokselta väliin.

Ja sitten se langankulutus. Koko vuonna lankaa kului 8315 grammaa. Suurimman osan neuloin, mutta osan langoista myös myin tai lahjoitin pois. Ne olivat niitä puhumattomia ja kauan marinoituja lankoja. Yhtään niistä ei ole ikävä. Lisää lankaa kotiin tuli 5065 grammaa. Olen erittäin tyytyväinen tuohon määrään. Vähemmänkin olisin voinut uutta lankaa kotiin kantaa, vaan onneksi en  enempää. 

Vuoden 2013 lupaus liittyykin lankavarastooni. Sillä pitäähän sitä nyt jotain luvata, eikös niin. Omalla kohdallani se taitaa kuitenkin enemmän olla pyrkimys kun lupaus. Eli, pyrin siihen, ettei uutta lankaa tule kotiini yli viittä kiloa. Tähän lasketaan mukaan siis myös ne langat, jotka saan lahjoituksena. Jos siis saan. Ja lisäksi pyrin pitämään vuodessa ainakin yhden kuun niin, ettei uutta lankaa tulisi kotiin ollenkaan. Tammikuu on nyt jo menossa metsään. Kaksi lankapakettia on ottanut suuntansa tänne ja kumpikaan ei ole kovin pieni... Mutta, pitäähän sitä joskus.

Ihanaa ja neuleiden täytteistä vuotta 2013 teille kaikille, ihan jokaiselle, juuri Sinulle!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oikein mukavaa uutta vuotta.Lankaa yritän minäkin ostaa vähemmän. Aika hyvin on varasto pienentynyt.

Virpi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)