Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

5. tammikuuta 2013

Fredrikat

Iki-ihanat Fredrikat valmistuivat jo muutama päivä sitten. Sukista kauneimmat, joita kyllä myös pitkään ja hartaasti neuloin. Mutta, oli sen arvoistakin.

Sukkiin ohje löytyy Ravelrysta. Lankana käytin valkoista Jannea ja puikot olivat kolmosen bambut. Vähän arastelin valkoista lankaa sukissa, mutta mitään muuta paksua, yksiväristä sukkalankaa ei löytynyt varastosta niin paljon. Nää on kuitenkin niin kauniit, että valkoinen on juuri oikea väri.

Sukat neuloin ihan ohjeen mukaan, mitä nyt kärkikavennukset tein toisin. Oikeastaan olisin nekin voinut tehdä ohjeen mukaisesti, mutta mitä sitä nyt ohjetta loppuun asti lukemaan. Sukkien palmikko oli helppoa neuloa, mutta tosi tarkkana sai olla, että pysyi kokoajan oikealla rivillä ja teki kierrot oikeinpäin. Kantapää oli myös erilainen, vaan istuu kyllä minun jalkaani tosi hyvin. Ja on kaunis. Tämä ohje on todella hyvä ja ei varmasti ole viimeinen kerta, kun Fredrikat teen.


Aakkoshaaste edistyi taas yhdellä, sillä nämä sukat ovat luonnollisesti F-työ.

5 kommenttia:

notto kirjoitti...

No on kyllä kauniit sukat! Ja valkonen väri toimii noissa täydellisesti.

Auli kirjoitti...

Tosi kaunis malli! Minä myös vähän arastelen valkoisia sukkia, mutta ne on kyllä aina mahdottoman kauniit ja jollakin tavlla hienostuneen näköiset!

Henna kirjoitti...

Kauniit sukat ja kiva blogi, jäin lukijaksi♥

Milukka kirjoitti...

On ne niin kauniit! Mie oon kans noita "himoinnut", pitänee joskus tehdä. Mistä sitä aikaa sais ostettua lisää vuorokauteen, että ehtis toututa kaikkea kivaa? :D

Pinni kirjoitti...

Sanopas se, Milukka. Kun töissäkin pitää käydä ja on kaikkea muutakin. Mistä saisi enemmän aikaa neuloa?!

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)