Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

11. kesäkuuta 2014

Aloitukset ajan tasalle eli #9, #10 ja #11

Lähipäivinä ei ole oikein huvittanut aloittaa uutta. Enkä oikein tiennyt, mitä aloittaa, vaikka listalla olisi kaikkia ihania. Nyt kuitenkin aamutuimaan pistin kolme seuraavaa aloitusta puikoille, etten ihan jää aikataulusta jälkeen.

Ysinä aloitin tiskikukan. Lankana Magnolia, jonka olen saanut kaupanpäällisinä Lankamaailmasta. Jo nyt voin sanoa, että neuletuntuma on tosi plääh. Puikot 3,5mm.


Kymmenes aloitus on neulottu otus. Mulla on hurja visio pöllöstä, mutta luultavasti tästä tulee neulottu pötkylä, jolla on silmät. Ohjetta ei siis tietenkään ole. Lankana Nepal ja puikot 4mm.


Ja yhdestoista aloitus on vauvan lapaset. Nämä haluaisin saada valmiiksi pian, sillä ajattelin aloittaa samoista langoita vielä junasukatkin. Ensin pitäisi saada vaan tumput valmiiksi. Lankana Maijaa ja Pallasta.


Muuten Kyhäilyni edistyy omaa hidasta tahtiaan. Mikään työ ei ole lähelläkään valmistumista. Tosin loppuviikosta on luvattu kylmempää ja sateisempaa. Ehkä sitten tulee otettua spurtti ja neulottua ihan joku loppuunkin asti. Ykkösenä aloittamani liivi on kyllä hyvällä mallilla. Siitä puuttuu viimeistely, muuten olisi jo valmista.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)