Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

4. heinäkuuta 2014

Maatuskat

Vihdoinkin! Mulle! Maatuskat!

Siitä lähtien, kun Nipi julkaisi Maatuskojen ohjeen olen halunnut neuloa ne. Ainakin kahdet Maatuskat olenkin kerennyt neuloa, mutta niistä kummatkaan ei ole jäänyt lämmittämään omia käsiä. Kyhäilyn neljästoista aloitus olikin Maatuskat ihan omiin käsiin.


Ihanat! Mallia muuttelin vähän. Jätin alareunasta osan kuviota neulomatta, sekä peukalon paikkaa vähän muutin. Jos olisin neulonut kaikki kerrokset ohjeesta, olisi niistä tullut ihan liian pitkät.Lisäksi varteen neuloin osan pinkillä, mikä ohjeen mukaan olisi tehny kokonaan yhdellä värillä. Sen tein taas siksi, että epäilin harmaan langan riittävyyttä. Sitä kun ei lisää varastossani enää ollut.


Langat riittivät kuitenkin hyvin. Yhteensä niitä kului lapasiin 70 grammaa. Pinkki lanka on Karismaa ja harmaa on taas SandersGarnin Alpaca-lankaa. Se oli minulle ihan uusi tuttavuus ja oikein mukava sellainen. Lanka on pehmeää neulottavaa ja kun höyrytin lapaset, niin lievä "karvaisuuskin" tasoittui. Toivottavasti kestää käytössä.


Viisi Kyh-työtä on edelleen melkeinpä alkutekijöissään. Loput kaksi on edennyt jonkin verran. Periaatteessa mahdollisuudet onnistumiseen vielä on. Kun vaan malttaisi neuloa.

4 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Söpöt maatuskat!

Virpi kirjoitti...

Sievät maatuskat :)

Hepsi kirjoitti...

Ihant maatuskat!

Pinni kirjoitti...

Kiitos. Pidän näistä paljon. Vaikka nyt on säät kohdallaan, niin eiköhän näille käyttöä tule syksymmällä.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)