Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

26. elokuuta 2011

Mielenpiristystä

Mullahan on ollut nyt ihan kamalan kurjaa. Olen tehnyt paljon ylitöitä ja töissä on muutenkin hirveä kiire. Ihmisiä on kokoajan liian vähän ja sitten töissäolevilla on entistä enemmän tekemistä. En enää edes muista, että minun piti ottaa rauhallisesti tuon selkäni takia. Kotona sitten olen ihan umpiväsynyt, enkä jaksa kuin vähän neuloa.

Ni, sitten tein vähän ostoksia.


Neulekirja oli Suomalaisessa kirjakaupassa tarjouksessa ja päätin turhia miettimättä ostaa vihdoin omani. On se vaan niin ihana kirja. 


Nams. Punta Yarns:n ihana, ihana lanka. Pidän noista väreistä todella paljon. Tästä aion Sukkasadon aikana neuloa itselleni oikein hemmottelusukat. Ja olen päättänyt, että ne sukat saavat muistuttaa minua aina siitä, ettei pidä kiirehtiä. 

Ensi viikolla onneksi jo töissäkin helpottaa. Ei ole kuin muutama iltavuoro tiedossa. Kaikki loput on ihania aamuja ja päivävuoroja.

Nii. Ostin myös pari kerää Vilmaa.

6 kommenttia:

Eikku kirjoitti...

Silloin, kun on kurjaa, pitää ehdottomasti ostaa itselleen jotain ihanaa!

Auli kirjoitti...

Olen samaa mieltä! Pitää helliä itseään, jotta jaksaa puurtaa. Oranssinkirjava lanka on ihana ja kirja kans. Olen siitä monet sukat neulonut!

Simpura kirjoitti...

Oikeaa rohtoa kurjaan oloon :)

Nipi kirjoitti...

Kyllä tuollaiset ostokset piristää kenen tahansa mieltä! Ihania!!

Pinni kirjoitti...

Ja kyllä ne piristikin. Mieskään ei sanonut mitään, vaikka näki taas uuden langan. :) En malta odottaa niitä sukkia, jotka siitä kohta neulon. Ensin pitää löytää vaan täydellinen malli.

Milli* kirjoitti...

Olen samaa mieltä kuin muutkin kommentoijat, itseään pitää välillä piristää =) Ihanan väristä Punta Yarnsia oletkin ostanut. Mielenkiinnolla odotan minkälaiset ihanuudet tästä langasta teet.
Vielä 2 yötä sukkasadon alkuun ja mä en osaa päättää mitkä sukat teen ensin...

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)