Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

3. syyskuuta 2011

Ihmemaa-sukat

Sukkasato on avattu minunkin osaltani. Ja se avautuikin blogini nimikkosukilla! Katsokaas näitä ihanuuksia, jotka puikoiltani putosivat tänä aamuna. Pidän näistä itse ni-in paljon.


Sukat on neulottu Gjestalin Fon-langasta, bambupuikoilla kokoa 4. Sukat on aloitettu varresta ja kantapää on vahvistamaton. Silmukoita sukissa on 38, kiilakavennusten jälkeen pari vähemmän. Tuo lanka on ihanan tuntuista, muttei mitään suosikkia neuloa. Ostin sen muuten tiskirättejä varten, mutta kummasti ne langat rupesivat itseään sukiksi huutelemaan, kun Sukkasadon ensimmäisiä lankoja katselin.

En myöskään neuloessani ajatellut tekeväni sukista erivärisiä. Kuitenkin ensimmäisen sukan neulottuani jouduin toteamaan, ettei lanka muuten riittäisi. Vaan ihanat näistä tuli näinkin. Ja kuka osaa päättää, kumpi sukista on ihanampi? Lopullinen langankulutus on 90g.


Näistä tuli oikein hipsuttelusukat. Ja unisukat siinä samalla. En ole tuosta langasta ennen mitään neulonut, joten en edes tiedä, miten se käyttösukkia kestää. Nämä on kuitenkin tarkoitettu kotona rentoiluun ja hipsutteluun.

Nyt on jo uudet sukat puikoilla. Valmistuu, kun valmistuu. Ensi viikon satoon, luulen.

12 kommenttia:

Simpura kirjoitti...

Kauniit sukat ja en kyllä osaa päättää kumpi parempi. Molemmat hienoja.

Pirjo kirjoitti...

Kauniit sukat =)Siitä kumpi on parempi en tiedä, mutta näyttävät kauniisti täydentävän toisiaan.

Eikku kirjoitti...

Nätit sukat!

Heidi kirjoitti...

Olitpa nopsa, kun sait sukkasadon jo avattua :) . Minullakin on jo ensimmäisen sukan silmukat puikoilla mutta niissä menee vielä hetki. Kaksi huivia olisi viittä vaille valmiina, eli ne saavat huomioni ensin.

Elina kirjoitti...

Nätit sukat ja kiva juttu kun nuo on eriväriset:)

Milukka kirjoitti...

Kivat sukat ja namun väriset! Miulle ihan outo lanka tuo Fon, täytyypä tutustua.

Pinni kirjoitti...

Kiitos, sukat on käytössäkin iki-ihanat. Toivottavasti vaan kestävät pitkään.

kisa kirjoitti...

Kauniit sukat ja kivan väriset :)

Nipi kirjoitti...

Nämä ovat niiiiin upeat!! Ehkä kauneimmat sukat, mitä olen nähnyt!

Pinni kirjoitti...

Voi kiitos Nipi! :)

Milli* kirjoitti...

Aivan ihanat sukat =)

Narukerä kirjoitti...

Hauskat sukat, ihana idea laittaa erivärillä kantapäät. :) Myös nuo Kerttu-sukat on kauniit. Olen myös joskus ohjetta tutkaillut; hyvin vahva ja kaunis kuvio! :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)