Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

11. marraskuuta 2011

Pikkukoiran villapaita

Ensinkin, tervetuloa uudet lukijat. 

Aamupakkaset ovat tulleet. Eikä tuolla ulkona kovin lämmin ole illallakaan. Pikkukoiramme tarvitsi siis villapaidan. Ehkä se päällä koirakin tarkenee ulkona vähän pidempään. 

Koitin vähän etsiä netistä ohjeita, mutta kaikki mitkä löysin, olivat joko aivan liian isoja tai sitten muuten kamalan vaikeita. Siispä otin puikot ja lankaa ja rupesin neuloskelemaan takkia ilman ohjetta.

Malli ei ollut oikein yhteistyökykyinen kuvan ottamisessa. Villapaitaa hän kyllä pitää ihan mukisematta päällä.


Lankana on 7veljestä raitalanka. Ja puikot ovat kokoa 3. Bambut. Bambupuikot ovat täällä kyllä katoava luonnonvara. Omaa tyhmyyttäni jätin tämän villapaitaneuloksen sohvalle ja kun tulin takaisin, niin yhdeltä puikolta oli lähtenyt jo pää. Pitää muistaa nostaa neulos aina jonnekin koiran saavuttamattomiin. Neuloa olen saanut, kunhan muistan laittaa lankakerän eri puolelle, kuin koira. Se liikkuva lanka on myös erittäin mielenkiintoinen.


Villapaitaa aloin neulomaan kauluksesta. Siihen tein jonkin matkaa joustinta. Valmista paitaa kun katselee, niin olisi sitä voinut tehdä aika paljon enemmänkin. Kauluksen jälkeen rupesin leventämään joka kierroksella neljä silmukkaa. Taisin muutamalla kierroksella lisätä kahdeksankin. Tätä tein siihen asti, kun paita oli tarpeeksi leveä. Sitten tein etujalkojen aukot päättelemällä silmukoita ja seuraavalla kierroksella sitten loin uudet. 

Etujalkojen aukkojen jälkeen tein vatsapuolelle joustinta lisäämään istuvuutta ja käyttömukavuutta. Sitten kun vatsaosa oli mielestäni tarpeeksi pitkä jatkoin villapaidsn neulomista tasona ja kavensin aina joka reunasta kaksi silmukkaa. Sitten kun kaikki silmukat oli kavennettu vatsapuolen puikoilta jatkoin ilman kavennuksia siihen asti, kunnes villapaita oli tarpeeksi pitkä. Sitten päättelin kaikki kerralla. 

Lopuksi vielä virkkasin ketjusilmukkareunan lisäämään kestävyyttä. Olisin voinut virkata sen myös jalkojen aukkojen reunoihin, mutta vähän unohdin sen ja sitten villapaita olikin jo käytössä. 


Seuraavaan villapaitaan teen pidemmän kauluksen ja vähän löysemmän myös. Selkäkappaleen loppuun teen joustinta, ettei se kääntyisi rullalle. Nyt se vähän kääntyy, vaikka ei menoa haittaa. Muuten olen tähän ihan tyytyväinen. Ilman ohjetta tehtynä, etenkin.

5 kommenttia:

Riikpa kirjoitti...

Tulipas tervetullut olo, kun ensimmäistä kertaa vierailen blogissasi ja heti toivotetaan tervetulleeksi. :) Ja heti ensimmäinen teksti kiinnosti kovasti. Meilläkin on palelevainen koira, jolle tein viime talvena ensimmäisen villapaidan, mutta jonka suurin heikkous on juurikin nuo etujalkojen aukot. Niistä tuli nimittäin aivan liian isot ja paita aina hulahtaa kohti takapuolta kävellessä. Nyt työn alla on toinen paita ja sen selkäosa on helmineuletta. Olen juuri tulossa noihin jalkojen aukkoihin ja sain tuosta hieman apua. Monissa koirien villapaidoissa näyttää olevan tuollaiset pienet jalka-aukot ja ilmeisesti ne ei sitten hierrä kun koira liikkuu?

Nipi kirjoitti...

Hauska raitanuttu suloiselle koiralle :)

Simpura kirjoitti...

Ihana nuttu ja ihana nutun kantaja!

Pinni kirjoitti...

Koira ja minä kiitämme. :) Nuttu on kyllä oikein hyväksi havaittu käytössä. Lämmittää pikkumahaa hyvin, ei kuitenkaan liikaa vielä näillä keleillä.

Kisa kirjoitti...

Söpö nuttu ja söpö koira :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)