Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

3. tammikuuta 2012

Räjähtävää pinkkiä

Tammikuun ensimmäisenä sain yhdet sukat valmiiksi, jotka jo matkasivat uuteen kotiinkin. Ensin sunnittelin sukkia itselleni, mutta niin ne vaan neulottaessa rupesi muovautumaan ihan toisiin jalkoihin. 

Räjähtävät pinkit sukat. 


Lankana sukissa on kahta eri Maijaa. Yhteensä lankaa sukkiin kului 90grammaa. Sukat on aloitettu kärjestä ja silmukoita sukissa on yhteensä 48. Kantapään tein tiimalasina, joka ei ihan taas onnistunut. Pitänee katsella uusia tekniikoita tiimalasin tekoon, sillä tykkään kuitenkin kantapään mallista tosi paljon. Haluaisin siitä vaan kerralla siistin. Sukat on suunnilleen kokoa 38.


Räjähtävään helmineuleeseen törmäsin ensimmäistä kertaa Pilvisenä päivänä-blogissa. Ensimmäistä kertaa kokeilin sitä Lempparit-sukkiin ja ihastuin heti. Aion tehdä tällä neulemallilla ainakin yhdet sukat vielä lähiaikoina, jos ne saisi omiin jalkoihin. Langat oikein huutaa eri väriyhdistelmiin. Ja katsokaas miten edukseen pätkävärjätty Maija on näissäkin. En oikein pitänyt siitä langasta neulottuna, vaan näissä se lankakin näyttää oikein hyvälle.

9 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Sievät sukat :) Tuo mallineule on niiiin kiva tehä.

Effi kirjoitti...

Tosi nätit ja mahtavat värit!

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

Tosi kivat sukat!

eikku kirjoitti...

Kauniit!

Pinni kirjoitti...

Kiitos. Minustakin näistä tuli kyllä onnistuneet. :)

Neulisti kirjoitti...

Räjähtävä helmineule on kyllä niin kaunista! Itselläkin langat jo odottaa sukiksi pääsyä. :)

Peikkotyttö kirjoitti...

kauniit! :)

Kisa kirjoitti...

Ihana pirteän väriset sukat ja kaunis malli! Tuota mallia täytyy itsekkin kokeilla :)

Pinni kirjoitti...

Kiitos teille ihanat! Laitoin jo uudet helmineulesukat puikoille. Tälläkertaa paksummasta langasta. Saas nähdä, miten onnistuu ja millaiset niistä tulee.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)