Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

12. helmikuuta 2012

Eiku-huivi

UWA-työnä aloitin peräti kaksi huivia. Eilen niistä valmistui se kivampi, Eiku-huivi. 


Ohje tähän huiviin löytyy Ullasta. Huivin tein aikalailla ohjeen mukaan. Muutaman kerran enemmän tein noita ainaoikein- ja sileäraitoja. Ja ennen verkkokuviota tein sileän raidan, vaikka ohjeessa se lopetettiinkin aina oikein-raitaan. Pituutta huivin yläreunalla on suunnilleen 180 senttiä.

Lankana huiviin käytin Sivillaa, joka on kyllä ihan uskomattoman ihanaa neulottavaa. Ei mitään ongelmia koko huivin aikana. Huiviin lankaa meni noin 120grammaa ja loput kerästä päätyi koiran suuhun. 

Koiralla on selvästi ollut joku juoni mielessä. Alussahan se aina tarttui lankakeriini ja sain niitä selvitellä jatkuvasti, Viimeaikoina se ei ole kiinnostunut enää edes neulomisestani. Vaan antakaas olla, kun kerin vyyhdin valmiiksi ja käänsin selkäni. Siellä se oli lattialla leviteltynä ja koira niin syyttömän näköisenä vieressä. Onneksi sain siitä vielä pelastettua lankaa niin paljon, että saatiin huvi valmiiksi. Eipä taida tuolle enää mitkään seitsemän veljeksen jämät kelvata, vaan pitää olla oikein silkkivillalankaa. 


Takaisin huiviin. Tuo nirkkoreunus oli ihan uusi juttu. Onnistui ihan kohtuullisesti, ainakin ensimmäiseksi kerraksi. 

Huivista tuli kyllä ihana. Pidän. Tämä sopii juuri hyvin talvitakkini kanssa pidettäväksi. Tai muuten vaan. Ja ohjekin oli tosi helppo. Ja selvästi kirjoitettu.

Tämä oli jo kymmenes UWA-työ, jonka valmiiksi sain.

9 kommenttia:

Raitalammas kirjoitti...

Multa on jotenkin jäänyt tämä huivmalli kokonaan noteeraamatta. Nyt kun näin sinun huivisi, niin haluaisin sellaisen itsellenikin.

Pinni kirjoitti...

Tätä huivia olisi kyllä hauska kokeilla eri väreissäkin. Luulen, että kirjavasta langasta voisi tulla hauska. Minulla ei vaan paljon noita erilaisia huivilankoja ole kotona, enkä uusia oikein halua nyt ostaakaan. Sukat on edelleen mun juttu, vaan kyllä on huivejakin kiva välillä neuloa. :)

Nipi kirjoitti...

Kaunis huivi, upea väri ja tuo reunus kruunaa kaiken :)

Simpura kirjoitti...

Upea huivi!

Sanna kirjoitti...

Kaunis huivi, ihana väri! Nirkkoreuna kuulostaa mielenkiintoiselta.

Milli* kirjoitti...

Ihana huivi ja kaunis väri =)

Breezie kirjoitti...

Upee huivi! =)

Pinni kirjoitti...

Kiitos. :) Olen käyttänyt tätä huivia nyt jokapäivä, eli onnistunut neulos tämä on.

Kisa kirjoitti...

Kaunis huivi :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)