Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

23. syyskuuta 2012

Petäjät

Löysin Ullasta kauniit Petäjäsukat. Malli on odotellut lankaa ja tilaisuutta tulla neulotuksi. Muistin Petäjät, kun mietin mustalle langalle mallia. Joo, mustalle. Tähän aikaan vuodesta. Pelkkää mustaa en tule neulomaan kyllä enää ikinä. Ainakaan pitkään aikaan. Joskus kesällä ehkä. 

Tässä ne nyt kuitenkin on.

Mallineule on siis Petäjä-sukkien. Tein sukat kuitenkin paksummasta langasta, joten silmukkamääriä vähän muokkasin. Sukat aloitin kärjestä ja mustalla neuloin niin kauan, kun yksi kerä riitti. Sukat jäi mielestäni vielä vähän lyhyeksi, joten jatkoin vartta harmaalla. En osaa vieläkään päättää näyttääkö sukat sille, että lanka on loppunut kesken, vai sille, että niissä on tarkoituksella harmaata. 

Musta lanka on Dropsin Extra merino fineä, joka on yksi lempilankani. Ihan mielettömän kivaa neuloa, pehmeääkin se on, ja kaikki mitä siitä olen tähän mennessä neulonut on pysynyt muodossaan. Tummanharmaa on taas Viking Villeä, joka kuuluu myös suosikkilankoihini.

Sukat on jotakin kokoa väliltä 38-40 ja miehen jalkaan sopivat. Ajattelin kyllä neuloa itselleni samanlaiset, en kuitenkaan mustasta. Kultalanka vähän jo huutelee. 

Tässä vielä kuva mallineuleesta.
Sukat ei näytä paljon miltään, kun eivät ole jalassa, mutta heti kun ne laittaa jalkaan, niin mallineule tulee kunnolla näkyviin ja on edukseen.

5 kommenttia:

Niinu kirjoitti...

Kauniit ovat:)
Mustia sukkia tahtoisin itsekin mutta täytyy tosiaan siirtää vaikka keväälle niiden neulominen...turhan pimeää puuhaa nyt syksyllä;)

-maria- kirjoitti...

Tuo malli on kyllä kaunis, ja se vilahtelee sen verran taajaan blogeissa, että minäkin varmaan tartun siihen ennen pitkää!

Harmaa jatke on kiva yksityiskohta, ei mielestäni ollenkaan näytä siltä, että lanka olisi loppunut kesken - varsinkin kun perinteisesti sukka aloitetaan varresta, niin joku ei ehkä hoksaakaan ajatella, että tuo on se "loppupää" :)

Anonyymi kirjoitti...

Kivat sukat. :) Ja tuo malli on tosiaan hieno. Täytyypä pistää korvan taakse.

T: SNY

Outi // Suhisee kirjoitti...

Hieno mallineule, pitänee itsekin kokeilla! Mustaa lankaa on kyllä ärsyttävä neuloa, itselläkään ei kuulu suosikkiväreihin neuloessa. Samaten kuin tummansininen. Silmukoita ei meinaa erottaa..

Pinni kirjoitti...

Kiitos. :) Ja mustan neulominen.. ei kiitos enää.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)