Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

28. huhtikuuta 2013

Raitaset sukkaset

Rankka viikko takana. Olen ollut tälläviikolla kaksi yötä kotona, kaikki muut jossain muualla. Olen ajellut autolla ympäri maata, osan koiran kanssa, osan yksin. Ihanaa olla vihdoin kotona, rauhoittua sohvalla ja vihdoinkin päästä ajan kanssa lukemaan teidän ihania blogeja.

Matkalla mukana minulla oli tottakai myös puikot ja langat. Yhdet sukat sainkin viikon aikana valmiiksi. 


Raitaset sukkaset. Langat pätkin ja kerin ensin. Sitten aloitin vain neulomaan ja katsoin, mitä väriä seuraavaksi tuleekaan. Aika hauskat tuli niinkin. Päättelyurakka vaan oli aikamoinen. Eilen illalla sitten lopulta päättelin sukat.


Lankoina sukissa on ruskeaa Jannea. Oranssi saattaa olla Karismaa ja keltainen taitaa olla Pirtin kehräämön lankaa. Yhteensä sukkiin lankaa kului kuitenkin 110 grammaa ja kaikki jämälankoja. Puikot olivat 3 milliset.


Sukat aloitin siis kärjestä ja tein tiimalasikantapään. Tein sen vähän eritavalla, mitä ennen ja tykkään tuosta tavasta paljon enemmän. Tulee siisti ja jämäkkä kantapää.

12 kommenttia:

notto kirjoitti...

Kivan retrot värit :)

Pilvikirsikka kirjoitti...

Ihanat värit.

Inkeri kirjoitti...

nätit sukat

Sirpa kirjoitti...

Onpa pirtsakat sukat! Ihanat nuo värit!

Niina kirjoitti...

Retrot sukat:) Mitä kantapää ohjetta käytit?

ArualMaria kirjoitti...

Ihanan pirteät raitasukat!

Virpi kirjoitti...

Ihanat raitasukat :)

Sanna kirjoitti...

Minullekin tuli aika retrot fiilikset sukistasi. Hienot!

Pinni kirjoitti...

En ajatellut yhtään, että nää olis retrot. Mun onhan nää! :D
Kiitos kaikille, on nää kivat kuitenkin.

Lankarulla kirjoitti...

Retro sukathan nuo on, kauniin väriset.

Pitko kirjoitti...

Komeat ja uniikit sukat! :)

Milli* kirjoitti...

Ihanat sukat =)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)