Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

9. syyskuuta 2011

Mamman marjapiirakka

Leivoin eilen pitkästä aikaa. Melkein koko kesä on mennyt niin, etten ole juuri mitään leiponut. Osaltaan siihen vaikutti se, että kesä oli niin kuuma ja kiireinen ja osaltaan se, etten vieläkään ole oikein sinut uuden keittiömme kanssa. Tavarat ei ole vieläkään juuri sellaisilla paikoilla, mitä haluaisin. Toisaalta kaappitilaa on paljon vähemmän, kuin edellisessä keittiössä ja vähät kaapit on siksikin vaikea pitää järjestyksessä. Sitä tulee helposti tungettua ruoka-aineet vaan sinne, minne ne jotenkin mahtuu.

Eilen kuitenkin pyöräytin Mamman marjapiirakan.


Ohje
Pohja
150g margariinia
1 dl sokeria
 1 kananmuna
1,5 dl grahamjauhoja
1,5dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päällinen
1 tlk kermaviiliä
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
2 dl marjoja

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja vatkaa nopeasti sekaisin. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne taikinaan. 

Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Lisää päälle jäiset marjat. Tee sitten päällinen. Eli sekoita kaikki päällisen ainekset kulhossa ja kaada marjojen päälle.

Paista piirakka uunissa 180asteessa n. 30-45minuuttia, kunnes piirakka on saanut vähän väriä. Jos teet kaksinkertaisen taikinan, saat pellillisen piirakkaa.

Tähän piirakkaan käytin marjoita mustikoita ja mustaviinimarjoja. Ihan yhtä hyvää tulee oikeastaan mistä marjoista tahansa.

Ohjeen olen saanut äidiltäni ja sen oikeasta alkuperästä ei ole mitään tietoa. Tämä piirakka on kuitenkin yksi lempipiirakoistani, sillä se on helppo ja nopea tehdä ja taatusti hyvää. 

6 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Onpa herkullisen näköinen piirakka! Taidanpa kokeilla joku päivä :)

notto kirjoitti...

Voi nam! Mamman marjapiirakka on mun ehdoton lemppari, teen yleensä vadelmista ja viinimarjoista. Nyt joudun olla maidottomalla dieetillä, mutta just tänään sanoin miehelle, että sitten kun dieetti loppuu, teen heti tuota piirasta :)

Pinni kirjoitti...

Tää on kyllä niin lempparia. Oikeastaan vaan paranee, mitä kauemmin säilyy syömättä. :) Punaviinimarjat on kanssa yksi lemppari tähän.

Marjo kirjoitti...

Miunkin lempimarjapiirakka. Miusta parasta on mustikoilla, toinen vaihtoehto on vadelmat. Lurps!

Sarsa kirjoitti...

Nam! Pelkkä kuva ja ohje jo pistävät kielen napsaamaan mukavasti.

Nipi kirjoitti...

Näyttää niiiin hyvältä! Tunnustuksen pukkasin sulle, blogista löytyy :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)