Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

15. joulukuuta 2011

Lankoja lisää.. valtava kasa.

Ihan ensin, tervetuloa mukaan uudet lukijat. 

Toissapäivänä pääsin käymään Lankamaailmassa. Sieltä tuliaisina oli kassillinen lankaa. Sen lisäksi postipoika toi minulle paketillisen herkkuja. Olen ollut tosi kilttinä, sillä nämä langat on joululahja itselleni. Toisaalta ne on myös miehen joululahja minulle, kun antoi luvan ostaa lankaa. Yleensä hän on sitä mieltä, ettei lankoja tarvita lisää. Ja, arvatkaa mitä? Nyt minäkin olen sitä mieltä, ettei niitä tarvita lisää. 

Katsokaa nyt, valtava kasa kaikkea ihanaa. 


Nuo valkoiset on hankittu värjäämistä silmällä pitäen. Tästä kun joulusta päästään, niin taidan uittaa ne kaikki värissä. Muuten hankin vain kaikkia ihania värejä ja lankoja. Osa on ihan perussukkalankaa, osa sitten taas herkkulankoja. Ja muutama kerä tiskirättejäkin varten. Niitä menisi niin paljon, kun kerkeäisin (ja viitsisin) neuloa. Nyt joulun jälkeen pitää aloittaa taas varastoiden täydentäminen, että on sitten valmiinakin, kun joku seuraavan kerran kaipailee rättejä.

Täällä vaan sataa vettä. Ja kovaa. Tänäänkin siis keskityn neulomiseen ja ehkä vähän siivoamiseen. Ulos ei tee minun, eikä koiran, mieli yhtään. 

9 kommenttia:

Raitalammas kirjoitti...

Tuollainen lankakasa on ehdottomasti paras joululahja!

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

Ihana lankakasa! <3 Tein just tilauksen, itelle joululahjaksi puikkosetti. Saa ainaki mieluisia lahjoja ku ite hankkii :D

Breezie kirjoitti...

Todella ihana joululahja! =) Täällä olen nyt parit illat selaillu lankakauppoja mutta en ole sit vielä kuitenkaan tilannut.... Vielä kerkii! :D

Eija kirjoitti...

Mikäs sen parempi joululahja kuin iso kasa lankaa :)

Pinni kirjoitti...

Breezie, tuo on aina pahasta, lankakauppojen selailu. Sitä löytää kaikista aina jotain ihanaa ja kohta on ostoskorit pullollaan! :D Miten sitä voi olla tilaamatta?!!

tuula kirjoitti...

paketti tuli tänään perille ja oli aivan ihan koko ajan mietin mitä tekisin lankoista maijasta varmaan sukat toisesta voisin tehdä tuupihuivin ei ainakaan kutia kaikki paketit on ollet mieluisia nellakin oli tyytyväinen omaan leluun. HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA SINNE

Breezie kirjoitti...

Niin on!! :D Mä jään jumiin lähimpään Tarjoustalon lankahyllyn eteen kun en osaa päättää mitä sitä nyt ostaisi... Sen takia en ole saanut tilattua vielä mitään :D (huom! vielä)

Kisa kirjoitti...

Ihana lankakasa :)

Pinni kirjoitti...

Kiitos Tuula, hyvää joulua sinullekin.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)