Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

17. joulukuuta 2011

Hatuttaa

Mitäpä sitä keksisi miehille lahjaksi neuloa, kun villasukkia on jo kaikki kaapit täynnä? No, hattuja, myssyjä, pipoja.. Sain tapani mukaan tämän idean taas vähän liian myöhään. Neljä pipoa pitäisi neuloa, joista kaksi pitäisi saada huomenna jo pakettiin. Hyvältä näyttää, ainakin kiireellisemmät saan tehtyä. Ja oma mies voi sitten saada piponsa vaikka joulun jälkeen, jos rupeaa siltä tuntumaan.

Ensin valmistui miehen isän pipo. 


Kuvittelin tekeväni pipon tällä mallilla. Olen tuolla samalla mallilla tehnyt ennenkin ja oma mies on tykännyt mallista tosi paljon. Tätä pipoa neuloessa tajusin vasta kavennuksia aloittaessani, että olen tehnyt kokoajan 2oikein, 2nurin joustinta, kun ohjeen mukaan taas olisi pitänyt tehdä 3oikein, 2nurin. En kuitenkaan lähtenyt purkamaan, vaan pieten fiksailujen avulla sain joka puikoille 2nurin viimeiseksi ja kavennukset tehtyä ohjeen mukaan. Ei niistä niin siistit tullut, kuin ohjeen mukaan tehtynä, tietenkään. Saa kuitenkin kelvata.

Minulla oli epätoivoinen yritys ottaa kuvaa piposta omassa päässäni. Ei onnistunut.


Lankana pipossa on SandnesGarnin Smart, jota kului 50grammaa ja vihreät raidat ovat Novitan Jussia, jota sitten kului 20grammaa. Puikkoina käytin 40sentin pituista pyöröpuikkoa, metallista, ja KnitPron puikkoja kokoa 3,5mm. Pyöröpuikkokin oli luonnollisesti samanpaksuinen.

Tuo metallinen pyöröpuikko ei vaan ole yhtään hyvä, kun minulla tuli sen käytöstä kädet tosi kipeäksi. Johtuikohan se vaan pyöröpuikosta, vai sitten siitä, että se oli metallinen?

4 kommenttia:

Tintti kirjoitti...

Minäin saan kaikki hyvät ideani viime ipassa ja niitä sitten toteutan hiki hatussa.

Tintti kirjoitti...

Ja piti tietysti sanoa, että kiva pipo ja upea linna tuossa edellisesä postauksessa.

Milli* kirjoitti...

Mukavan näköinen pipo =) Minäkin saan kädet kipeäksi metallipuikoilla neuloessa. Mulla taitaa olla tekniikkavika =)

Pinni kirjoitti...

Kiitos. :) Ensi vuonna kyllä suunnittelen vähän paremmin nämä neulomisjutut jouluksi ja rupean tekemään oikein ajoissa. Ei sitten kaikkia viimehetkiä tarvitse käyttää neulomiseen. :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)