Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

24. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua

Ihanaa  Joulua teille kaikille lukijoille ja blogissa vieraileville.

Viimeisetkin joululahjaneulomukset on saatu pakettiin ja nyt on aikaa edes vähän neuloa itselle. Aion pistää puikoille ainakin parit sukat, ehkä sormikkaatkin. Ja alkuvuodesta aika tuleekin menemään UVVA:n siivittämänä.

Viimeinen joululahjapaketti sisältää joulupalloja. Kaikki on tehty Arnen ja Carlosen Joulupallot - kirjan mukaan.


Lankana näissäkin on Janne. Sitä kului kolmeen palloon 70grammaa. Puikkoina minulla oli kolmosen bambut. Niillä on hyvä tehdä näitä.


Näitä pitää kyllä neuloa meille kotiinkin. Meillä ei tänä vuonna ole ollenkaan joulukuusta, kun on tuo pieni koira. Eikä meillä ole kuuselle edes kunnon paikkaa uudessa kodissa. Näitä kun ripustelisi ympäri taloa, niin tulisi vähän joulutunnelmaa koristeidenkin suhteen.


Olen kyllä koittanut laittaa kynttilöitä ympäri taloa ja kuusenkoristeita kaikkialle, mihin niitä saa. Verhoissa meillä on puisia hevosia ja kattolampussa kristalleja. Kauniita noinkin.

2 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Oikein mukavaa, rauhallista ja makoisaa joulua Sinulle.

Pinni kirjoitti...

Kiitos. Ja sitä samaa sinulle. :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)