Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

24. heinäkuuta 2013

Raitasukat

Suuren Sukkahaasteen heinäkuun haasteena on neuloa sukat jämälangoista. Sehän sopi minulle paremmin, kuin hyvin. Tästä kuusta tuleekin oikein ennätyskuu minulle, kun teen oikein kahdet sukat. 

Nämä ensimmäiset ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa. Kuitenkin olen ollut vähän matkoilla ja sukat ovat jääneet pöydän päälle päättelykeijua odottelemaan. Nyt piti ottaa neula kauniiseen käteen ja päätellä itse. 


Aloitin sukat kärjestä. Kärjen neuloin pelkästään keltaisella ja kärjestä eteenpäin jatkoin raidottamaan pätkävärjätyllä langalla. Molemmilla tein aina yhden kierroksen. Kantapään tein pätkävärjätyllä langalla pelkästään, samoin varren joustinneuleen.


En koittanut tuota pätkävärjättyä lankaa täsmätä mitenkään. Kuitenkin sukista tuli molemmista aika samannäköiset.

Sukat neuloin 2,5mm:n puikoilla. Keltainen lanka oli jotain vyötteetöntä, mitä jämälankapurkista löytyi. Pätkävärjätty on mielestäni Supersocken lankaa. Siitä tykkään tosi paljon, voi kun sitä saisi jostain täälltäpäin lankakaupasta. Merkkiä siis, ei välttämättä tätä väriä. Yhteensä lankaa kului sukkiin 75 grammaa.


Näiden sukkien jälkeen laitoinkin jo seuraavat jämälankasukat puikoille. Tykkään niin neuloa niitä. Jämälangoista kun ei koskaan tiedä, millainen on valmis lopputulos.

5 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kannatti jatkaa loppuun saakka - sukista tuli tosi kivat! :)

Auli kirjoitti...

Jämälankasukat on parhaita! Kiva, iloiset nämäkin!

margsan kirjoitti...

Todella kauniit ja persoonalliset!!!!

Virpi kirjoitti...

Nätit sukat, jämälangat on kyllä hyviä sukkiin :)

Pinni kirjoitti...

Kiitos. :) Jämälankasukat on kyllä mun suosikkeja neuloa.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)