Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

31. heinäkuuta 2013

Kesäiset raitasukat

Neuloin Suuren Sukkahaasteen innoittaman vielä toisetkin raitasukat jämälangoista. Jämälankasukat vaan on tällähetkellä ne, mitä tekisi mieli eniten neuloa. Harmi, sillä jämiä ei minulla suuremmalti varastossa ole. 


 Eli, varpaista aloitetut sukat. Ensin neuloin tuolla punaisella, kunnes se loppui ja sitten raidoitin keltaisella ja mustalla, kaksi kierrosta kummallakin. Kantapää on tiimalasikantapää ja varressa ihan normaali 2oikein, 2 nurin joustin.


Lankaa näihin sukkiin kului yhteensä 100 grammaa. Ja vain punainen loppui kokonaan.


 Musta-keltainen väritys tuo ensin mieleen ampiaisen. Ehkä tuon kärjen ansiosta näistä tulee kuitenkin minulle mieleen jäätelö ja kesä. Lämmin aurinko ja ehkä vähän mökki.


Kaikenkaikkiaan olen näihin tosi tyytyväinen. Kuitenkaan nämä ei nyt päädy omiin jalkoihini, vaan saavat jäädä odottelemaan jotain  toisia, viluisia jalkoja.

24. heinäkuuta 2013

Raitasukat

Suuren Sukkahaasteen heinäkuun haasteena on neuloa sukat jämälangoista. Sehän sopi minulle paremmin, kuin hyvin. Tästä kuusta tuleekin oikein ennätyskuu minulle, kun teen oikein kahdet sukat. 

Nämä ensimmäiset ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa. Kuitenkin olen ollut vähän matkoilla ja sukat ovat jääneet pöydän päälle päättelykeijua odottelemaan. Nyt piti ottaa neula kauniiseen käteen ja päätellä itse. 


Aloitin sukat kärjestä. Kärjen neuloin pelkästään keltaisella ja kärjestä eteenpäin jatkoin raidottamaan pätkävärjätyllä langalla. Molemmilla tein aina yhden kierroksen. Kantapään tein pätkävärjätyllä langalla pelkästään, samoin varren joustinneuleen.


En koittanut tuota pätkävärjättyä lankaa täsmätä mitenkään. Kuitenkin sukista tuli molemmista aika samannäköiset.

Sukat neuloin 2,5mm:n puikoilla. Keltainen lanka oli jotain vyötteetöntä, mitä jämälankapurkista löytyi. Pätkävärjätty on mielestäni Supersocken lankaa. Siitä tykkään tosi paljon, voi kun sitä saisi jostain täälltäpäin lankakaupasta. Merkkiä siis, ei välttämättä tätä väriä. Yhteensä lankaa kului sukkiin 75 grammaa.


Näiden sukkien jälkeen laitoinkin jo seuraavat jämälankasukat puikoille. Tykkään niin neuloa niitä. Jämälangoista kun ei koskaan tiedä, millainen on valmis lopputulos.

16. heinäkuuta 2013

Karoteenit

Suuren Sukkahaasteen kesäkuun haasteena oli neuloa sukat Ullasta. Aikani mietiskelin netin äärellä ja selailin eri malleja, kunnes Karoteenit houkuttivat eniten. Mallin valitseminen on kyllä vaikeaa, kun on monta hyvää, mistä valita ja lankojakin hyllyt täynnä.

Samalla keltaisella linjalla nyt kuitenkin jatketaan.


 Sukat neuloin ihan ohjeen mukaan. Käytin kuitenkin 3mm:n puikkoja. Lisäksi kärkikavennukset tein eritavalla, kuin ohjeessa. Nauhakavennus vaan on suosikkini.


 Lankana sukkiin käytin Jannea. Hyvä peruslanka, josta löytyy kauniita värejä ja paljon. Lankaa näihin sukkiin kului 95 grammaa.


 Ohje oli hyvä ja hyvin kirjoitettu. Kantapäästä pidin erityisesti. Voi olla, että tuollaista kantapäätä nähdään jatkossakin neulomissani sukissa. Kyllähän se aika peruskantapää on, reunaan vain neulotaan ainaoikein-kerros. Hyvältä näyttää valmiissa sukassa, vaikka aluksi vähän sitä epäilinkin.

Ei ole varmaan kenellekään yllätys, että minulla on puikoilla jo kahdet sukat tulossa. Nyt heinäkuun haastesukkina.

14. heinäkuuta 2013

Valmista

Olihan projekti, mutta viimeinkin se on valmis. Olen niin tyytyväinen. Tässä kuvaa  ikkunan puolelta ovelle.


 Tänään sain kaikki tavarat järjestettyä ja paikoilleen. Hyllyt ja huonekalut laitettiin myös tänään. Tämä kuva on ovelta ikkunaan päin. Kaikki seinät siis tapetoitiin. Katot maalasin lopulta neljä kertaa ja kattolistat maalattiin myös. Lattialistat ostettiin lopulta kokonaan uudet.


Tykkään ihan mielettömästi tuosta tapetista ja siitä, miten esimerkiksi nuo hyllyt sopivat sen kanssa hyvin yhteen. Tarkoitus oli remontin myötä saada tästä huoneesta valoisampi ja avarampi ja se, todentotta, onnistui. Huonekaluja on sama määrä kuin ennen remonttia ja suunnilleen samoille paikoille ne päätyivät remontin jälkeenkin.


 Tässä on sitten se kuuluisa lankahyllyni. Langat olen lajitellut paksuuden mukaan omiin lokeroihinsa. Jämälangat on hyllyn päällä.


 Tästä pidän ihan mielettömästi. Tapetit näkyy hienosti hyllyn takaa.


Vaikkei kaikiltaosin remontti mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, niin olen silti todella tyytyväinen lopputulokseen. Mun omasta huoneesta tuli yksinkertaisesti ihana. Voisin viettää siellä kaikki aikani. Kyllä kannatti ryhtyä remontoimaan.

9. heinäkuuta 2013

Aloitus

Onkohan nää kivat vai kauheat? Aloitin Suuren Sukkahaasteen heinäkuun sukat. Tartuin heinäkuun jämälankateemaan. Joudunkohan vielä jatkamaan jollain kolmannella langalla, saas nähdä.


Ehkä näissäkin on jo vähän liikaa.

8. heinäkuuta 2013

Puolivälin paikkeilla

Remontti edistyy vaihe vaiheelta. Kovin kiivastahtista se ei ole, kun on noita kaikkia muita menoja ja töitä myös. Eilen illalla laitettiin kuitenkin jo ensimmäiset tapetit seinään.


 Valkoista tapettia ikkunaseinälle. Tämä seinähän meidän piti ensin maalata. Päätettiin kuitenkin laittaa sitten valkoinen tapetti, kun tuo on tosiaan ulkoseinä ja varmasti elää aika paljon. Lisäksi tapetti on pystykuvioitu ja antaa vähän anteeksi seinän virheitä.


Kyllä siinä kuitenkin meni vähän aikaa taas, kun mietittiin, että "mitenkäs se tapetointi taas menikään?" Loppujen lopuksi meni kuitenkin ihan hyvin ja muistui pikkuhiljaa mieleenkin.


Ne toisetkin tapetit on jo kotona. Siinä odottelee seinään pääsyä. Näiden laittaminen pitäisi olla jo vähän helpompi homma, koska tulevat kahdelle seinälle, missä ei ole ikkunoita, eikä kyllä mitään muutakaan, yksi ovi vain. Saas nähdä, milloin tähän urakkaan ruvetaan. Alkuviikko meillä menee ainakin niin eri aikatauluissa, kun vaan mahdollista, joten loppuviikkoon jää.

Hitaasti hyvä tulee - remontti sopii minulle. Ei tuota jaksaisi edes tehdä montaa tuntia päivässä.

2. heinäkuuta 2013

Tyhjää, tyhjempää.

Remontti edistyy. Vanhat tapetit on saatu seinistä kokonaan pois. Yksi ilta siinä meni ja käsistä nahat. 

Uudet tapetitkin kävin tilaamassa. Lopulta löysin kivat ja suht edulliseen hintaan. Nyt vaan odotellaan niitä saapuvaksi. Kiirehän niillä ei vielä ole. Olisi kuitenkin kivempaa, jos ne olisi valmiina odottamassa. Ainakaan ne ei voi olla loppu, kun ovat kevään uutuustapetteja. 

Tänään pesin katon. En ole sitä ennen tehnyt, enkä usko, että ihan vähään aikaan tarvitsee uudelleenkaan tehdä. Vaan jotain sieltä katosta kuitenkin irti lähti. Vai, mitä sanotte tuosta vedestä?


Kohta pääsee maalaamaan.

30. kesäkuuta 2013

Remontti

Ajattelin aloittaa käsityöhuoneeni remontin kesäloman alussa. En malttanutkaan sitten odottaa loman alkuun, vaan aloittelen sitä pikkuhiljaa jo nyt. 

Tästä sitä lähdettiin. Kalusteet huoneessa on melkeinpä kunnossa, mutta nuo tapetit. Ja katto.


Tässä on minun lankahyllyni, nyt jo vähän tyhjennettynä. Samassa hyllyssä on käsityökirjat ja -kansiot. Ja muutama muu kirja.


Tässä kuvassa huone on jo tyhjennetty. Aikamoinen projekti oli jo siinäkin, että saatiin kaikki tavarat mahtumaan toisiin huoneisiin.



 Tässä kuva vielä ikkunan suunnasta otettuna. Kylläpä näyttää tämä huone pienelle, nyt kun siellä ei ole mitään kalusteitakaan. Pieni se toki on, mutta minulle juuri sopiva.


Tänään olen aloittanut tapettejen irrottamisen. Kyllähän sitä yhdet tapeti irrottaisi, mutta tässäkin huoneessa on uudet tapetit laitettu entisten päälle ja minulla on nyt siis kahdet tapetit irrotettavana. Alimmaiset ovat vielä talon alkuperäiset, eikä lähde mitenkään helposti. 

Huomenna menen katsomaan uusia tapetteja. Olen niitä viikon verran jo etsinyt, mutta täydellisiä ei ole vieläkään löytynyt. Tai on toki, mutta niillä onkin hintaa sitten 80 euroa rulla. Jos sitä vähän edullisemmat löytäisi.

26. kesäkuuta 2013

Bombadil-sukat

Toukokuussa Suuren Sukkahaasteen haasteena oli neuloa sukat, joiden kuvio muistuttaa jotakin luonnossa. Selailin ohjeita ja aloitinkin jo eräät toiset. Malli ei kuitenkaan tuntunut hyvälle ja sitten löysin Ullasta Bombadil-sukkien ohjeen. Malli miellytti heti ja pistin sen puikoille. 

Vaan kuinkas sitten kävikään. Olin neulonut toista sukkaa jo hyvän matkaa, kun tajusin siitä tulevan ihan liian ison. Aluksi en nimittäin keskittynyt ollenkaan sukan kokoon, ihastelin vain mallia. Ei muuta, kun sukka purkuun, ohuempi lanka ja ohuemmat puikot. 

Sitten neuloin. Ja neuloin. Rivin silloin, toisen tällöin. Eikä muuten edistynyt kuitenkaan. Malli oli helpohko, lanka oli kivan väristä, mutta joku näissä tökki kuitenkin. Vaan nyt ovat valmiit.


 Ja kyllä ne kannatti taistella loppuun. Ovat kauniit ja sopivat täydellisesti omiin jalkoihini. Ja niissä on lyhyt varsi, että voi kesälläkin tepsutella menemään. Ja ne on keltaiset.


Malli on siis Ullasta Bombadil.Tein muuten mallin mukaan, mutta lanka oli Silja ja puikot 2,5 milliset. Kaavioidenkin kanssa minulla oli vähän erimielisyyksiä, sillä en käsittänyt jotain kohtaa, miten se piti neuloa ja neuloin sen sitten vähän toisella tapaa. Lopputuloksessa eroa ei kyllä huomaa. 


Kesäkuussa en ole saanut mitään muuta valmiiksi. Lämpimät ilmat ovat pitäneet siitä huolen, että olen viihtynyt hyvin paljon ulkona. Kahdet sukat minulla on edelleen työnalla. Valmistuu, kun valmistuu.

Onneksi en lähtenyt Kesäyön hullutukseen mukaan. Olisin varmasti jo aikoja sitten pudonnut kyydistä pois.

1. kesäkuuta 2013

Jämäkuu

Jämäkuu loppui. Oli mukavaa neuloa jämistä, ja pelkästään jämistä. Olisin voinut jatkaa vaikka vielä toisenkin kuukauden, lankojen puolesta siis. Nyt on kyllä mukavaa päästä taas täysien ja uusien kerien kimppuun. 

Jämäkuun aikana kulutin 790 grammaa lankaa. Kerien loppuja sain tuhottua 23. Se on paljon se! Viimevuonna kulutin 780 grammaa ja 20 kerää. Tavoitteena minulla olikin kuluttaa samanverran lankaa kuin viimevuonnakin ja hyvin onnistui.


Neuloin 8 paria sukkia, yhden pipon ja yhden pannnan. Lisäksi neuloin vielä yhdet kämmekkäät ja muutaman pikkusydämen. Jotenkin nuo raitasukat vaan vie aina mennessään. Niitä on niin kiva neuloa.

Kesäyön hullutuksen päätin jättää välistä. Minulla on kuitenkin menossa kokoajan aakkoshaaste, sekä Suuri Sukkahaaste. Nyt keskityn niihin, sillä toukokuun sukatkin on vielä ihan alkutekijöissään. Ja kesäkuun sukat saisi jo aloittaa. Ja kaapin päällä on vuoroaan odotellut puolivalmiit Petäjät.

31. toukokuuta 2013

Varrettomat sukat

Kesällä sitä kaipaa joskus lämmikettä varpaille, muttei juuri muualle jalkoihin. Neuloin ensin yhdet varrettomat sukat ja kun vielä aikaa oli, niin heti perään toiset. 


Molemmat sukat on neulottu ihan saman kaavan mukaan. Varren joustimesta aloitin ja tein sitä muutaman kerroksen. Sitten pari riviä sileää ja kantapää. Puikot olivat 3 mm ja silmukoita molemmissa sukissa 44. 


Musta, puna-sininen, keltainen ja valkoinen lanka loppuivat kaikki. Tuota lohenpunaista (tai mikä ikinä onkaan) ja vielä pikkukerä. Yhteensä näihin sukkiin kului lankaa 105 grammaa.


Tähän loppuu minun jämäily. Kivaa oli ja paljon sain jämälankoja taas kulutettua. Koitan vielä yhteenvedon saada kirjoitettua. Kuitenkin voin olla tyytyväinen siihen, miten paljon lankoja taas hyllystä hävisi ja miten ne vanhat täydet kerät huutelee taas ihan eritavalla. En ole kajonnut niihin juuri ollenkaan koko jämäkuun aikana.

30. toukokuuta 2013

Olgat

Olga on ihana sukkamalli. Ohje löytyy täältä. Ensimmäisiä sukkia neuloessani tuskailin silmukoiden kanssa, sillä niitä tuntui olevan vähän liikaa. Silmukkaongelma ratkesi vaihtamalla puikot pienempiin ja lanka ohuempaan. Nyt Olga-sukista tulee juuri hyvän kokoiset. 


 Sukat on neulottu 2,5mm puikoilla. Lankoina on ainakin Vilmaa ja Pallasta. Vaaleanvioletti on joku mysteerikerän loppu, jonka olen saanut lahjoituksena. Näihin sukkiin kului lankaa yhteensä 75 grammaa ja vain yksi kerä loppui kokonaan.


Varren tein ihan ohjeenmukaisilla silmukkamäärillä. Ennen kantapäätä kavensin osan silmukoista pois ja kantapään jälkeen osan. Sukan teräosan neuloin 48 silmukalla. Ohjeenmukaisen nilkkaresorin jätin kokonaan neulomatta, se kun on minusta vähän hölmön näköinen.


Aika monta langanpäätä sai päätellä, ennenkuin nämä sukat olivat päätelty. Nyt jo koska olisin sitä päättelykeijua kaivannut. Tiedättehän sen, jätät sukat illalla pöydälle ja aamulla ne on pääteltynä odottamassa. Josko se pelkää tuota koiraa, kun ei ole näkynyt!

Vielä minä jotain jämäkuun tiimoilta saan valmiiksi. Loppukiritsempit kaikille jämäilijöille!

25. toukokuuta 2013

Pikasniikkersit

Pikasniikkersit tosiaan. Olihan ne nopsat neuoa, mutta kuvat jäi kameraan ja näillä on tassuteltu jo useamman kerran. 


 Ohje sniikkerseihin löytyy täältä. Kaivelin jämäkorista sopivia lankoja ja kolme kerää näihin upposikin kokonaan. Grammoina yhteensä 55 grammaa. Nämä on ihan superkivat tossukat lämpiminä kesäiltoina vetäistä jalkaan, kun haluaa vain varpaille lämmikettä.


Olen minä näiden kanssa osittain neulonut Olga-sukkiakin. Ne ainakin kerkeävät vielä jämäkuuhun. Haluaisin neuloa vielä ainakin lyhytvartiset sukat ohuesta langasta, vaan saas nähdä kerkeänkö. 

Lisäksi mietin kovasti lähtisinkö Kyhäilyyn mukaan. Mieli tekisi, mutta viimevuonnakin se jäi kesken. Kuinka pieniä töitä sitä kehtaisi tehdä, jos lähtisin mukaan? Ja, mitä ne edes olisi?

Joudun muuten laittamaan blogiini hetkeksi sanavahvistuksen kommentteihin. Roskapostia on alkanut tulemaan kommenttilootaan taas vähän enemmän. Jos näin pääsisi siitä vaivasta eroon.

20. toukokuuta 2013

Pienet sydämet

Jämäilyn välipalatyönä neuloin sydämiä. Pieniä, pehmoisia sydämiä.


Ohje sydämiin löytyy täältä. Harmaat olen neulonut nelosen puikoilla, jostain paksusta langasta ja nuo yksiväriset ovat kolmosen puikoilla vähän ohuemmasta langasta. Täytteeksi laitoin kaikkiin vähän langanpätkiä. Kaikenkaikkiaan näihin kului lankaa 20 grammaa.


Neuloin näitä ensin ihan omaksi ilokseni. Löysin kaapin pohjalta pieniä pusseja ja keksin heti, mitä teen sydämille. Nyt näitä voi löytää geokätköiltä, joissa olen käynyt.

15. toukokuuta 2013

Mustat Kuplikkaat

Jämäilykuu on kääntynyt jo loppupuolelle. Ulkona on niin ihana ilma, etten malttaisi tulla sisälle ollenkaan. Jääkiekkopelien aikana neulon aina. En mitään kovin vaativaa. En ymmärrä, miten sitä muuten voisi edes katsoa. Jännittäviä pelejä!

Kuplikkaat aloitin neulomaan tarpeeseeni. Koiran kanssa käyn näyttelyissä ja viileillä ilmoilla meinaa sormet paleltua. Hanskoja ei kuitenkaan voi käyttää, sillä käsiä tarvitaan kokoajan. Jämälaatikosta löytyi parikin kerää mustaa lankaa, joista Kuplikkaat syntyivät.


 Ohje Kuplikkaisiin löytyy Ravelrysta. Tein nämä aikalailla ohjeen mukaan. Mitä nyt joustimet neuloin kierrettynä ja tein ohjeesta poiketen vähän lyhyemmät. Lankana näihin käytin Smartia ja kun se loppui, niin jatkoin jollain mysteerimustalla. Puikot olivat kokoa 3. Yhteensä lankaa kului 55 grammaa.


Näyttääkö tutuille? Nämä on nähty ennenkin.