Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

25. toukokuuta 2011

Lämpöä-sukat

Tänään valmistuivat taas sukat. Ne lähtevät parhalle kaverilleni lämmittämään hänen päiviään. Jos sitä jo seuraavaksi saisi tehtyä itselleen sukat. Tai, ehkä ei. Voisi välillä neuloa jotain muutakin, kuin sukkia. Kuitenkin nyt kun on muutot ja muut menossa, niin neulomisen pitäisi olla perusjuttua ja jotain helppoa. Sellaista, mitä jaksaa illalla rivin, kaksi tehdä. Ja, missä mieli lepää. Eli, sukkia.

Nämä sukat tein Novitan kesä2011-lehdestä löytyvällä ohjeella.


Pitsikuvio oli helppo tehdä ja sukista tuli minusta kyllä tosi nätit. Tuolla ohjeella voisi tehdä uudelleenkin sukat. Tässä vielä pitsikuviosta kuva. (muuten sukka on taas ihan mutrullaan..)


Lankana näissä oli 7veljestä. Neuloin taas kerran kolmosen bambuilla. Lankaa kului 100grammaa. Sukat on suunnilleen kokoa 37-38. Ja ohjeen mukaan tein. Toisessa sukassa itse huomaan pitsissä yhden virheen, mutta luulen, ettei käytössä edes huomaa. Unohtui vähän yksi langankierto tehdä ja siitä seurasi parin seuraavankin kierroksen virheet..

5 kommenttia:

annika kirjoitti...

Kauniit sukat jälleen.
Ihastelemasi kukka on sammalleimu. Kukkii just tähän aikaa näyttävästi ja on muuten vihreä. Muistaakseni kukkia on ainakin pinkin-lila ja valkoinen. Erinomainen kivikkokasvi.

Pinni kirjoitti...

Kiitos. :) Tuota voisin kokeilla laittaa meidän maakellarin katolle. Siinä voisi olla juuri oikea paikka.

notto kirjoitti...

On kyllä todelliset Lämpöä-sukat :) Väriä ja kuvien taustaa myöten. Hienot!

Eija kirjoitti...

Onnea uudelle blogille! Kivan ulkoasun olet blogillesi valinnut ja kauniit sukat saanut aikaan.

Pinni kirjoitti...

notto ja Eija. Kiitos. Noita sukkia olikin kiva neuloa. Taidan tykätä pitsisukista.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)