Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

30. toukokuuta 2011

Viimeinen sny:n paketti

Vihdoinkin! Viimeinen Sny.n paketti saapui. Ja katsokaa, mitä kaikkea ihanaa sieltä tältä kertaa paljastui. Ensinkin nuo kauniit, kauniit villasukat. Samalla mallilla olen ajatellut joskus kokeilla sukkien tekoa, pidän siitä niin paljon. Nyt tyydyn tepastelemaan nuo sukat jalassa kotona ja unohdan tuon mallin neulomisen hetkeksi. Ehkäpä TicoTico-lanka muotoutuu joskus sukiksi. Saa nähdä.
Ja sitten tuo neulekirja, jossa on ohjeita käsineille! Aahh.. Saman sarjan sukkakirja oli minulla joskus lainassa ja siitä en pitänyt kovin paljon. Mutta, tämä käsinekirja! Mitä herkullisia ohjeita. Kaksi ohjetta hyppäsi silmille jo heti ensimmäisellä selailulla.
Sen lisäksi paketissa oli bambuiset puikot, kokoa 3. Ai, mitä? Joo, on mun lempparipuikot,sekä materiaaliltaan ,että kooltaan. Ja suklaata ja lakuja.. suklaat herkuttelen joskus yksin, lakuista voin tarjota ukollekin.

Salaiseksi ystäväkseni paljastui Lape. Kiitos sinulle näistä kaikista ihanista yllätyksistä, joista sain kevään aikana nauttia. Kaikki olivat tosi mieluisia ja odotin aina seuraavan kuun postia malttamattomana. 

Itse lähettelin paketteja Sarsalle.

Olin nyt ensimmäistä kertaa mukana tässä. Oli tosi mukavaa ja aion kyllä syksyllä ilmoittautua mukaan uudelleen. Kiitos emolle hyvin hoidetusta ringistä!

2 kommenttia:

Kisa kirjoitti...

Ihana paketti!Mukaan vaan joko kyh:n tai kesäyöstä jouluyöhön tai molempiin,kerran se vaan kirpaisee :)

Lape kirjoitti...

Mukava että paketeista oli iloa, niitä oli mukava miettiä ja kasailla, vaikka tän vikan kanssa meinas tullakkin tressi ja hoppu :S Omat alakerrasta yläkertaan muuttopuuhat haittas ajankäyttöä, enkä kerinny ihan kaikkee mitä ajattelin? Blogiasia ajattelin seurailla jatkossakin ;)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)