Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

30. toukokuuta 2013

Olgat

Olga on ihana sukkamalli. Ohje löytyy täältä. Ensimmäisiä sukkia neuloessani tuskailin silmukoiden kanssa, sillä niitä tuntui olevan vähän liikaa. Silmukkaongelma ratkesi vaihtamalla puikot pienempiin ja lanka ohuempaan. Nyt Olga-sukista tulee juuri hyvän kokoiset. 


 Sukat on neulottu 2,5mm puikoilla. Lankoina on ainakin Vilmaa ja Pallasta. Vaaleanvioletti on joku mysteerikerän loppu, jonka olen saanut lahjoituksena. Näihin sukkiin kului lankaa yhteensä 75 grammaa ja vain yksi kerä loppui kokonaan.


Varren tein ihan ohjeenmukaisilla silmukkamäärillä. Ennen kantapäätä kavensin osan silmukoista pois ja kantapään jälkeen osan. Sukan teräosan neuloin 48 silmukalla. Ohjeenmukaisen nilkkaresorin jätin kokonaan neulomatta, se kun on minusta vähän hölmön näköinen.


Aika monta langanpäätä sai päätellä, ennenkuin nämä sukat olivat päätelty. Nyt jo koska olisin sitä päättelykeijua kaivannut. Tiedättehän sen, jätät sukat illalla pöydälle ja aamulla ne on pääteltynä odottamassa. Josko se pelkää tuota koiraa, kun ei ole näkynyt!

Vielä minä jotain jämäkuun tiimoilta saan valmiiksi. Loppukiritsempit kaikille jämäilijöille!

5 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Nätit olgat, niitä on kyllä kiva neuloa :)

notto kirjoitti...

Kivasti raidoitetut sukat :) Päättelykeijusta en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta saisi kyllä vierailla joskus täälläkin!

Kisa kirjoitti...

Kauniit olgat :)

Sanna kirjoitti...

Somat Olgat! Tuo on minunkin lempisukkamallejani :)

Unknown kirjoitti...

Ihanat värit sukissa, tuo malli on kokeilematta.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)