Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

24. syyskuuta 2014

Norjalaismyssy ja conssukat

Piitkästä aikaa, tiedetään. Yritän kaivautua pikkuhiljaa täältä vauva-arjesta ja aloitan sen esittelemällä heinäkuun lopussa valmiiksi saatuja neuleita. Vauva meille syntyi elokuun alussa ja sen jälkeen en ole puikkoihin koskenut. Eilen katselin lankojani sillä silmällä ja tänään tarkoituksena on aloittaa sukat.

Oikeasti ollaan kyllä saatu kiltti vauva. Hän nukkuu suunnilleen kaikki yöt hyvin. Viimeaikoina ollaan herätty yöllä kerran tai kaksi syömään. Joskus iltaisin otetaan vähän iltaitkuja ja vaunuissa ei aina ole huippukivaa. Mutta ainakaan tällähetkellä meidän vauva-arki ei ole mitään hirveän rankkaa. 

Jokatapauksessa viimeisiä heinäkuuussa valmiiksi saatuja töitä ja silloin kuvattujakin ovat nämä Norjalaismyssy ja Conssukat.


Ja nyt onkin jännät paikat. En meinaan muista näistä ohjeista juuri mitään. Vihreä lanka on Dropsin Baby merinoa, valkoinen Teeteen helmiä. Norjalaismyssyn koitin tehdä pientä kokoa, mutta isohan se on vieläkin.

Conssukoiden ohje löytyy Ravelrysta. Nämä neuloin aikalailla ohjeen mukaan. Mustan langan tilalla käytin violettia ja neuloin sillä koko kierroksen, kun ohjeen mukaan sillä neulottiin vajaa kierros. Ja vaikka ohjetta koitin seurata tarkasti, niin purin näitä varmaan kuusi kertaa. Lopulta kun olin saanut kaikki lukuisat langanpäät pääteltyä ja nauhat virkattua, niin kyllä oli melkoisen voittajaolo.


Nyt enää pitää odottaa, että käyttäjä kasvaa näihin. Ja sitä ei luultavasti tarvitse odottaa edes kauan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Söpö pari vihreä pari. :)

JennyF kirjoitti...

Ihanat! Onnittelun vauvan syntymästä! :)

Virpi kirjoitti...

Sievät asusteet vauvalle. Kohta huomaat, että ne on jo vauvalle sopivat, niin ne kasvaa huomaamatta :)

notto kirjoitti...

Paljon onnea koko perheelle! :)

Ihanan värinen pipo+tossut-setti!

Milli* kirjoitti...

Ihana pipo-tossu setti =)

Paljon onnea vauvan syntymän johdosta =)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)