Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

26. helmikuuta 2012

Aallokko

Sain Salaisen neuleystäväni ensimmäisestä paketista ihanaa alpakkalankaa. Langat alkoivat heti huutelemaan unisukiksi. Ja unisukiksi langat päätyivätkin. 


Kärjestä aloitetut kolmosen eebenpuisilla puikoilla neulotut sukat. Kantapää on tiimalasi ja ihan hyvin tälläkertaa onnistui. Pitää vaan edelleen jatkossa muistaa poimia kantapään reunasta monta silmukkaa, jotka voi sitten kaventaa pikaisesti pois. 


Silmukoita sukissa on 44. Ja lanka on siis Schachenmayr nomotta Alpaca- lankaa. Ihan uusi tuttavuus oli tuo lanka minulle. Kivaa lankaa. Sukkien mallineule oli oikein yksinkertainen. Aina neljä kierrosta oikein ja joka viides nurin neulottu. Ei varmaankaan mikään uusi keksintö, mutta tosi kivannäköiset tuli.


Lankaa näihin sukkiin kului 95grammaa. Koitin käyttää molemmat kerät, mutta toisessa olikin vähän enemmän lankaa, kuin toisessa. 

Ihan huomaamattani neuloin näiden sukkien pohjaankin tuon oikein-nurinkuvion. Mies itseasiassa sen huomasi. Ajattelin kuitenkin, ettei se haittaa mitään, kun nämä sukat ovat tarkoitettu vain unisukiksi. En usko, että tuo lanka edes paljon kulutusta kestää.

Ihanat sukat näistä tuli. Pidän paljon. Ja arvatkaas mitä minulla seuraavaksi on puikoilla? Palmikoita! Minulla, joka en ikinä ajatellut neuloa niitä. Kohta minä varmaan virkkaankin...

Ja, tervetuloa uudet lukijat!

3 kommenttia:

Nipi kirjoitti...

Kaunista aallokkoa :)

Sanna kirjoitti...

Söpöt unisukat.

Anonyymi kirjoitti...

Jopas olikin reipasta toimintaa! Kiva että oli onnistunut lankaostos.
<3 Snyysi

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)