Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

2. marraskuuta 2012

Lokakuun langat

Olen koittanut vältellä tätä. Ihan tietoisesti. Nyt olen kuitenkin käynyt koiran kanssa pitkällä lenkillä, leiponut ja siivonnut. On aika siis viimekuun lankainventaarion. 

Karu totuus on se, että lisää lankaa viime kuussa tuli hankittua loppujen lopuksi melkein 2 kiloa! Lopullinen summa o 1780 grammaa. Niistä osan ostin itse, osan sain Salaiselta ystävältäni ja osan sain muuten vaan lahjoituksena. Mutta.. melkein kaksi kiloa. On se vähän liikaa yhdelle kuulle..

Kulutettuakin sain vain vaivaiset 440 grammaa. Se on kyllä aika vähän, vaikka omasta mielestä neuloin kokoajan. Valmista vaan ei tullut. 

Kuitenkin sain pidettyä lankavaraston loppukuussa alle kymmen kilon. Onhan sekin jo jotain. Jos en ostaisi enää tänä vuonna yhtään lankaa, niin joulukuun lopussa voisi olla jo ihan hyvä tilanne. Olen edelleen sitä mieltä, että kyllähän sitä lankaa pitää varastossa olla, muttei sitä nyt tarvitse ihan kymmentä kiloa olla. Ehkä joku 6-7 kiloa olisi aika kiva varasto. Vaan kun se lankojen ostaminen on kivaa!

Lokakuun myötä loppui Sukkasatokin. Se oli kivaa! Kuitenkin sukkien neulominen jatkuu, sillä kolmet sukat olisivat vielä tehtävänä. Tai neljät. Ja omaan jalkaankin olisi kiva saada yhdet ja..

3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Minä en edes uskalla tehdä tuollaista inventaariota. Varovainen arvio mitä minun lankavarasto saattaisi olla on ehkä yli 20kg. Ja oikeassa kyllä olet, lankaa pitää olla. ;)

Saga kirjoitti...

Oon aina kuvitellut, että minula on paljon lankoja.... vaan eilen juuri kurkkasin lankakaappeihin ja jouduin toteamaan, että kummasti on nuo varastot huvenneet..Kun kovin paljon ei raaski enää nykyisin uusia ostella varastoitaviksi, vaan menevät aina samantein käyttöön.

Pinni kirjoitti...

Minäkin haluaisin päästä sellaiseen tilanteeseen, että olisi vähän lankoja varastossa, muttei mitään kovin suurta määrää. Nyt pitää katsoa lankaa ja etsiä ohje sille. Olisi kiva välillä katsoa ohjetta ja etsiä lanka sille. Kaupasta.
Vaikka kyllä sitä pitää varastoa olla, kun ei meillä täällä ole kuin ihan pieni lankakauppa.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)