Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

26. elokuuta 2013

Solmukoristeinen kietaisutoppi

Uusimman Modan tipahdettua postilaatikosta tiesin heti, mitä siitä neuloisin. Innostuin Solmukoristeisesta topista ja heti samana iltana etsin sopivaa lankaa ja pistin tilaukseen. Ajattelin, että kerkeän neulomaan sen juuri ennen Sukkasatoa, mutta neulominen olikin tosi nopsaa.


Ja nyt heti alkuun sovitaan, ettei kukaan nää tuota langanpätkää, joka roikkuu tuolla!

Malli on siis Modasta 6/2013. Langaksi valikoitui Dropsin Safran. Mallitilkkua neuloin muutamaan otteeseen ja puikoiksi valikoitui lopulta 3,5 milliset. Täytyy kyllä sanoa, että on tosi kätevää, kun minulla on KnitPron pyöröpuikkosetti vaihtopäillä. Ei tarvitse tuskailla sitä, onko sopivan kokoisia puikkoja kotona, kun melkein aina on. Tämä siis neulottiin kolmesta kappaleesta, jotka sitten lopuksi yhsitettiin. Neuloin pyöröpuikolla edestakaisin neuletta, kätevää.


Ohje oli helppo aina kappaleiden yhdistämiseen asti. Sitä en meinannut tajuta millään, että mitenkä tuo etuosa tehdään. Muutaman kerran heitin jo koko työn nurkkaan ja otin lisäaikaa. Lopulta kuitenkin sain neuleen kasaan, kun löysin lisäkuvia Ravelrysta. Pelkän ohjeen avulla tämä olisi jäänyt kokoamatta.


Tästä tuli ihan superkiva. Tykkään väristä ja tykkään mallista. Ensi kerralla voisin tehdä ehkä vähän pienemmän, mutta tämä malli olikin yhtä kokoa. Pienentäminen voi olla vähän vaikeaa. Tätä toppia olen käyttänyt nyt jokapäivä. Juuri sopiva näiden lämpien päivien aamuihin, jotka on jo todella kylmiä. 

Tätä keltaista lankaa jäi minulle vähän yli 100 grammaa. Mitähän ihmettä keksisin siitä, kun en juurikaan puuvillasta mitään neulo?

Nyt keskityn odottamaan Sukkasatoa. Kerin lankoja, etsin malleja ja tulostelen niitä valmiiksi. Sitten kun kuu vaihtuu, pääsen heti starttaamaan.

10 kommenttia:

Pilvikirsikka kirjoitti...

No tulipas ihana siitä keltaisesta langasta. Tuo toppi on kyl aivan mahtava mut aikas kinkkisen näköinen tuo etuosa. Loppulangasta ehdotan myssyä samalla joustimella kuin toppikin. Ja niin pitkä kuin lankaa riittää.

möhönasu kirjoitti...

Todella kauniin näköinen toppi...ja ihanan värinen!

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

Onpa kiva toppi! Tee lopusta langasta tiskirättejä tai kasvojenpuhdistuslappuja :)

Pinni kirjoitti...

Kiitos. Eikö ookin vähän syksyn värinen?! Se mulle nyt tulee mieleen, kun katson.

Heidi kirjoitti...

Vau, onpa kaunis. Tuo solmukiepautus näyttää niin hyvältä.

Niina Risulainen kirjoitti...

Ihana!

Inna Vaara kirjoitti...

Aivan ihaa malli. Sopii varsinkin Mummille, jonka niskalihakset ovat vetoherkkiä.

Lilli-Marjukka kirjoitti...

Oi! Mäkin päätin, että teen tänä talvena itselleni tämän! Voi kyllä jäädä taas suunnitelman asteelle, kun vasta pääsen tekemään niitä viime talvelle listattuja... :D

Milli* kirjoitti...

Tosi hyvän näköinen. Paljon paremman näköinen kuin Modan kuvassa. Samaa mallia katselin itsekin ja haaveilin, että jos joskus ehtisin laittaa puikoille =)

Pinni kirjoitti...

Tarttukaa vaan tähän ohjeeseen. Neulominen oli tosi nopsaa ja siinä ei tarvinnut paljon päätä vaivata. Ainut ongelma oli kokoaminen, joka sekin varmasti sujuu teiltä vähän helpommin, kun minulta. :D Aina ei vaan tajua..

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)