Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

24. huhtikuuta 2014

Yhden raidan sukat

Kaivelin jämälankalaatikosta muutaman pikkukerän lankaa ja yhdistin ne sukiksi. Hyvin raitaisiksi sukiksi. Jämäilyssä ehkä parasta (ja koukuttavinta) on se, ettei koskaan voi olla varma lopputuloksesta.


Näihinkin sukkiin puolitin pienet kerät ja neuloin Fabelin kanssa raitasukiksi. Kyllä sukat pareiksi tunnistaa, mutta ei niistä samanlaisia tullut. Nämä on hauskat juuri näin. Fabelin jämät on näistä Kalajokisukista. Fabelin lisäksi käytin kolmea eri kerää, joista kaksi loppui kokonaan. Yhdestä jäi vielä juuri niin pitkät pätkät, ettei viitsi poiskaan heittää, vaikkei niistä paljon mitään saa.


Sukat neuloin 2,5 millin puikoilla, kärjestä aloittaen. Näihin kokeilin ihan uutta kantapäämallia.  Olen toki ranskalaisia kantapäitä neulonut ennenkin, mutten koskaan kärjestä aloitettuihin sukkiin. Kantapäästä tuli kiva ja istuu jalkaan hyvin. Pidin etenkin siitä, että tähän kantapäämalliin neulotaan noita kiilalisäyksiä ja siksi sukasta tuleekin paremmin istuva. Ei noista nyt ensimmäisellä kerralla kovin kauniit tulleet, mutta kun pari kertaa harjoittelen, niin enköhän niistä hyvät kantapäät saa, ilman reikiä.


Muuten tein ihan perussukkaa. Neuloin molempia yhtäaikaa, eri puikoilla tosin, ja joustinneuleen tein sitten, kun langat alkoivat loppumaan. 


Jämäkuussa aina haastavinta ja hauskinta on aloittaa uusi neule. Kohta lähden taas kaivelemaan jämälankapurkkejani ja miettimään, että mitähän sitä sitten keksisi neuloa.

6 kommenttia:

notto kirjoitti...

I-ha-nat! <3

Lotta kirjoitti...

Siinä on oikein vitamiinisukat! Tosi pirtsakat! :)

Sanna kirjoitti...

Ihan mahtava yhdistelmä!

margsan kirjoitti...

Keväiset- sanoisin!!! Tuota kantapääntekotapaa pitäisi myös kokeilla...

Virpi kirjoitti...

Tosi nätit sukat :)

Hepsi kirjoitti...

Ihanan väriset sukat! Minä neuloin monenmonet sukat tuolla kantapäällä. Nykyään tykkään käyttää lyhennettyjä kerroksia ja varjosilmukkatekniikkaa. Se tapa on vielä helpompi.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)