Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

27. marraskuuta 2011

Pitsikynsikkäät

Kynsikkäiden ohjetta etsin ympäri nettiä ja lehtiä. Miehen äiti pyysi minua neulomaan kynsikkäät ja joku ohje piti löytää. Kynsikkäitä, saati sitten sormikkaita en ollutkaan ikinä neulonut, joten ilman ohjetta tekeminen tuntui vähän liian vaikealle.

Ohjetta ei löytynyt. Kunnes sitten tajusin, että sormikkaiden ohje käy hyvin, kunhan ei neulo sormia loppuun asti. Ja sitten niitä ohjeita alkoikin löytymään. Ja minä tein tällä ohjeella.


 Näitäkin kynsikkäitä pääsin purkamaan pari kertaa. Ensin ei meinannut aaltokuvio onnistua ja sitten aaltokuvion jälkeen neuloin peukalokiilan loppuun, kunnes tajusin, että liian leveät tulee. Purkamista ja reilusti silmukoita varren jälkeen vähemmän, niin hyvä tuli. 

Lankana näihin käytin kaksinkertaista Fabelia. Lankaa kului 85grammaa. Ihan kaikki ei kuitenkaan päätynyt näihin kynsikkäisiin, vaan pikkuapurini päätti vähän myös kokeilla lankaa. Eli, osa joutui koiran hampaisiin.  Puikkoina käytin 2,5KnitProita. 


Samalla ohjeella voisin kyllä neuloa itselleni sormikkaat. Oli tosi kiva ohje. Nämä kynsikkäät lähtivät koiranhoitopalkaksi miehen äidille. En muuten olisi varmasti ikinä ruvennut edes tällaisia neulomaan, jos ei joku olisi pyytänyt.

Nyt alkaa peukkukin olla siinä kunnossa, että vähän voi neuloa. Ei kuitenkaan kovin pitkiä pätkiä kerralla. Harmittaa. Juuri kun olisi reilusti neulomista. Noh, ne lahjat, mitä en kerkeä täksi jouluksi neulomaan, annan sitten ensi jouluna!

4 kommenttia:

tiinaniit kirjoitti...

Tosi kauniit kynsikkäät, ja toivottavasti peukki paranee pian kunnolla. :)

(Ja tosi ihana muuten tämä sinun blogipohja.)

Nipi kirjoitti...

Kauniit, ja niin herkän väriset! Peukulle paranemisia! Ja kiva, että pipot olivat mieleisiä :)

Pinni kirjoitti...

Kiitos. Onneksi saajakin tykkäsi niistä.

Kisa kirjoitti...

Kauniit kynsikkäät ja kauniin väriset! Toivottavasti peukku paranee pian. Ja tämä uusi pohja on kiva :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)