Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

18. toukokuuta 2012

Raparperin alla

Jämäkuu alkaa olla jo loppupuolella. Jämälankoja olisi vielä vaikka kuinka, aikaa vaan niiden neulomiseen ei enää kovin paljon ole. Ainakaan Jämäkuun tiimoilta.

Nyt kuitenkin neuloin nämä. Sukat tietenkin.


Lankana sukissa on paksut sukkalangat. Ruskea on Karismaa ja toisen sukan varressa vähän Vilmaakin. Raitalanka on Novitan 7veljestä. Varressa valkoinen ja oranssi on jotain mysteeristä jämälankaa. Lankaa sukkiin kului 95grammaa ja kaksi keränloppua sain näihin menemään kokonaan.


Mallineule on räjähtävää helmineuletta. Eli jokatoisella kierroksella neulotaan yksivärisellä sileää ja jokatoisella kierroksella raitalangalla helmineuletta. Helppoa, hauskaa ja hyvännäköistä. Sukat aloitin kärjestä ja kantapää on tiimalasi. Neuloin niin kauan, kun lankaa riitti ja tein 2oikein 2 nurin -resorin.


 Näidenkin sukkien suosikkikohta on tuo, missä raidat ja räjähtävä helmineule kohtaavat. 

Näistä sukista tuli taas tosi kivat. Aika maanläheiset sävyt, joten omaa jalkaan nämä ei päädy. Pidän näistä silti ja sukat saavatkin jäädä odottamaan lahjalaatikkoon ottajaansa.

8 kommenttia:

Prusiluska kirjoitti...

Kauniit sukat. Blogissani on muuten sinulle jotain...

Viivu kirjoitti...

Jännä ruutukuvio. Lähikuvassa huomattavasti kauniimpi.

Milukka kirjoitti...

onpas kivan näköistä tuo räjähtävä helmineule:) En oo koskaan kokeillu, mutta täytyy vissiinkin kokeilla:)

KahdenTupa kirjoitti...

Kauniit sukat, tulee ihan syksy mieleen kun noita katsoo.

Näppi kirjoitti...

Tuota räjähtävää helmineuletta on joissakin blogeissa nähäny aiemmin ja se on kyllä mielenkiintoisen näköistä. Pitäs kokkeilla itekki. Hienot sukat näistä tuli.

Pinni kirjoitti...

Kiitos teille. :) Tuolla mallineuleella tykkään kyllä neuloa sukkia. Kaikista tulee ihan erinäköisiä, kun vaihtaa lankaa. Näitä tullaan näkemään varmasti jatkossakin täällä lisää.

Narukerä kirjoitti...

Voi miten nätit nämäkin sukat. Aina saa ihastella kun tulee blogiisi. Oih. :)
Niin, haastoin sinut blogissani. :)

http://narukera.blogspot.com/

Pinni kirjoitti...

Kiitos! Katsotaan saanko aikaan vastailla, vai miten käy?! Tosn minut on jo haastettu parikin kertaa.. Kiitos kuitenkin. :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)