Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

7. kesäkuuta 2012

Lankaherkkuja

Henkinen selkärankani katkesi ja tilasin, sekä ostin muutaman kerän uutta lankaa. Yritän perustella ostoksia sillä, ettei mun kymmenen kilon lankavarastosta löytynyt sopivaa lankaa ja sitten tarvitsemien lankojen kaveriksi piti tilata vähän muutakin.. Ja sitten alkuviikosta huomasin vahingossa lankakaupan, missä piti nopsaan poiketa..


Herkut. Keltaisesta tulee Lina-pipo. Lanka on Manos silk blend:ä ja minulle ihan uusi tuttavuus. Väri on herkku. Pinkki lanka on sitten Cascade yarns Sock yarn, joka on myös ihan uusi tuttavuus. Tätä en vielä raaskinut edes keriä. Luullakseni tästä tulee joskus sukat itselleni. Nyt se saa kuitenkin jäädä odottamaan täydellistä ohjetta.


Nämä iloiset Smartit löysin Riihimäeltä lankakaupasta. Huutelivat minulle, että haluaisivat sukiksi ja niin pääsevätkin. Vähän erilaisiksi raitasukiksi.


Ja sitten vielä ne loput. Ylimpiin Fabeleihin en varmaankaan olisi kaupassa koskenutkaan, mutta netissä näin neulotun pinnan ja tykkäsin. Ja hei, ohutta sukkalankaa tarvitaan aina. Merinoista aion neuloa äidille kaulurin. Valkoinen Fabel on itseasiassa tarkoitettu kirjoneulelapasiin. Pallakset taas olivat niitä kivoja lankoja, jotka pääsivät vain mukaan. 

Itseasiassa olen ihan tyytyväinen siihen, etten retkahtanut enempää. Ja siihen, että näillekin langoille on puolille jonkinlainen suunnitelma ja tarkoitus.  Kuka vaan antaisi lisää aikaa neulomiseen?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mukaviin lankoihin olet langennut, tuo cascade heritage on ihana lanka. Mulla on sitä punaisena odottamassa ja olen ajatellut pitkiä sukkia niistä itselleni.

Sanna kirjoitti...

Onpa todella herkkuja lankoja!
Ihastelin myös monenkirjavia aloituksiasi :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)