Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

8. heinäkuuta 2011

Kotona taas!

Eilen illalla, myöhään, kotiuduin ihanien kesäpäivien vietosta Helsingistä. Säät suosi ja muutenkin oli ihana irtiotto arjesta. Tai minulla ehkä tästä sairaslomasta. Sukankudin minulla oli matkassa mukana, mutta valmista ei tullut. Kunnostauduin ostelemaan lankoja. Täytyy sanoa, että kohta alkaa Kyhäilytöiden osalta jo tulla stressiä. Saankohan sittenkään niitä valmiiksi.

Tällaiset ovat minun kotiintuomiseni.


Reunimmaiset raitalangat, puikot ja pellava-puuvillalangat ostin Vihreästä vyyhdistä. Nuo raitalankakerät olivat kaikki alennuksessa. En malta odottaa, millaista raitaa niistä oikein tulee. Näyttävät niin herkullisille. Pellava-puuvillalangat ostin ihan kokeilun vuoksi. Ja nuo värit ovat niin ihanat. Kahdet eebenpuiset puikot tarttuivat myös mukaan. Haluan kokeilla niitä. Ajattelin, että niillä voisi olla mukava neuloa, kun käsittääkseni ovat kovemmat, kuin bambuiset. Ne välillä tuppaavat taipumaan liikaa. Puikot maksoivat 11euroa paketilta. Ovat kyllä vähän kalliimmat, mutta jos ne olisivat parhaat neuloa. 

Eniten ostin lankoja Lankamaailmasta. Siellä oli sattumalta kesä-ale juuri menossa. Lankamaailmassa olisi voinut viihtyä vaikka kuinka pitkään, mutta kun en ollut yksin likenteessä, niin piti koittaa selviytyä nopeasti. Se paikka oli täynnä ihania lankoja. Siellä olisi ollut helppo seota. Ostin sieltä sellaisia lankoja, joita ei täältäpäin saa. Paljon herkkuja sinne kyllä myös jäi. 

Käväistiin myös Menitassa. Ihan vaan noiden Dropsin lankojen takia. Siinä vaiheessa olin jo vähän poikki, joten en jaksanut kovin tarkkaan kaupan lankoja tutkia. Ihanaa Karismaa kuitenkin ostin useamman kerän. Se on niin ihanaa neuloa. 

Loppujen lopuksi kannoin lankaa kotiin 2200grammaa! Aika paljon. Oli kyllä oikein onnistunut reissu myös lankojen suhteen ja sain niin paljon herkkuja mukaani. 

Nyt lähden tutkimaaan teidän kaikkien kuulumisia ja koitan saada Olgat tänään valmiiksi. Ilma vaan näyttää taas liian ihanalle neulomiseen.

8 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Oi miten paljon ihania lankoja! :)
Mä pyörähdin kanssa lankamaailmassa ja menitassa täydentämässä lankavarastojani.

kisa kirjoitti...

Kauniita lankoja! Mä kyllä yritin hillitä itseäni lankamaailmassa,kun ollaan lähössä Viroon ens viikolla,mut en oikein onnistunut...mut onneks lankoja tarvii aina :)

Auli kirjoitti...

Klikkasin kuvan oikein suuremmaksi, että näin mitä olit ostanut. Ihania lankoja ja yksi oli minulle tuttu, se on se pinkki Viking Vilma, josta olen neulonut edellisen postaukseni pinkit pitsisukat. Tykkäsin langasta kovin ja tuntui olevan riittoisaa koska kerästä jäi vielä varmaan kirjoneulesukkiin vaikka kuinka. OnLinen langoista olen kanssa kovin tykännyt mutta niitä ei saa täältä meiltä päin, olen just Vihreästä vyyhdistä ostanut Hakaniemen hallista ja nettikaupasta. Hyvää viikonloppua!

Pinni kirjoitti...

Nyt harmittaa, etten ostanut tuota Vilmaa enempää. Vaikuttaa tosi kivalle langalle ja hintakin oli ihan kohtuullinen. Ehkä sitten ensikerralla. :)

Milukka kirjoitti...

Jestas mitä ostoksia sie oot tehny! Kattelin tuossa, että tuota kirjavaa Jannea miulla on Maijana, kerällä vielä.
Miulla on nuo Hesan lankakaupat ihan käymättä, ei oo tullu siellä päin käytyä pitkään aikaan. Mutta jospa vaikka syksymmällä pääsis penkomaan!

Hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

Pinni kirjoitti...

Kiitos samoin, Milukka! Maijaa tuollaisena olen tavannut täällä suunnalla, Jannea en. Oli pakko tarttua heti tilaisuuteen. Janne on kiva lanka neuloa, eikä ole hinnalla pilattu. :)

Oranssi kirjoitti...

Mukavia lankoja.

Mulla on monia hyviä puikkoja, mutta henkilökohtaisesti sukkapuikkosuosikkini ovat ebenpuiset! Ainoa miinus, että ainakin omani ovat turhan pitkät, mutta liukkaus/pitävyys on paras ja tykkään ulkonäöstäkin. Olen vain muutaman katkaissut, kaipaisin uusia.

Milli* kirjoitti...

Oi miten ihania lankoja. Miten se sattuikaan, mutta mulla on ihan samaa Fabelia ja vielä ihan saman verran lankakorissa. Ostin myös reilu viikko sitten eebenpuiset puikot ja ovat kuulemma kovempaa tekoa, kuin ruusupuiset ja bambuiset. Mulla on yhdet ruusupuiset puikot ja yksi puikoista on jo kohtuu kierossa.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)