Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

17. heinäkuuta 2011

Huovutetut tossut

Toinen huovutettu Kyhäilytyö tuli ulos pesukoneesta. Huotutetut tossut, nimittäin. Ihan eri mallilla tehty, kun palatossut, mutta kas kummaa, samaa väriä näissä on vähän enemmänkin. Olen koittanut kuluttaa noita Huopasen varastojani, jotenkin olen vähän kyllästynyt siihen lankaan. Kyllä sitä varmaan joskus vielä hankin lisää ja teen lapasia tai tossuja, mutta nyt vaan olen tyytyväinen siitä, ettei sitä enää kovin paljon ole jäljellä. 

Eli, 22. valmistunut Kyhäilytyö on huovutetut tossut.


Ohje lötyy Ullan sivuilta. Omaan jalkaan palatossut istuvat kyllä paremmin, mutta nämä ovatkin lähdössä joskus tulevaisuudessa lahjaksi. Lisäksi palatossut oli ni-in vaikea koota, että kerään vielä voimia uusien tekoon. Kolmas syy, miksi päädyin näihin oli juurikin tuo langan riittävyys. Näihin riitti, ja harmaata jäi vielä ylikin.

Tässä tossut ennen koneeseen menoa.


Tossut neuloin puikoilla kokoa 8mm ja pistin koneeseen parin pyyhkeen kanssa 40asteen pesuun. Nämä tuntui huopuvan vähän liikaakin. Yksi pyyhe olisi varmaankin ollut parempi. Piti tosi kovasti kiskoa muotoon näitä. 

Tämä on vaan "taidekuva".


Lankaa näihin kului 150grammaa.

Ja, ehei, lankavarastoni ei määrällisesti pienetynyt yhtään, sillä käytiin kaupoilla ja iskin silmäni Novitan valikoimista poistuvaan Polkka-lankaan. Pakkohan sitä oli yksi kerä mukaan ottaa. Vaikka on ne uudet väritkin Polkassa kivoja. Ja se raitalankakin on kivaa. Kunhan vaan saisi jotenkin maltettua mielensä ja odotella jotain tarjouksia. Vaikka en kyllä ole kovin montaa Novitan uutuuslankaa tai -väriä vielä kaupan hyllyillä nähnytkään.

5 kommenttia:

Liisa T. kirjoitti...

Herkullisen näköiset tossut! Olen itse todella laiska neulomaan (opettelen vasta) ja siksi työt jää. En jaksa jostain syystä tehdä loppuun.. Mikäköhän avuksi? Mutta hienot on nämä huovuttamasi töppöset!

Milukka kirjoitti...

Nämä on kuin karamellit, suloiset kuin mitkä :)
Siulla enää 3 työtä kesken, hienoa!

Tintti kirjoitti...

Hauskat tuli!

notto kirjoitti...

Vekkulit tossut! Mä tykkään hirveästi huovutetuista töistä, oli ne sitten mitä tahansa.

Pitäis tosiaan odotella tarjouksia noiden uusien lankojen suhteen. Mä typerä menin heti ostamaan 9 kerää, kun näin uusia lankoja kaupan hyllyllä. Vaikka ostaessani tiesin, että muualta löytyis halvemmallakin. Järjetöntä.

tiinaniit kirjoitti...

i-ha-nat karkkitossut!

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)