Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

15. heinäkuuta 2011

Toukokuu-sukat

Sain kun sainkin sukat tilkuteltua tänään loppuun. Nyt on jotenkin niin väsynyt päivä, että aion vain omistautua neulomiselle. Ja lukemiselle. Nämä sukat ovat valmistuneista Kyhäilyistä numero 21. Enää kaksi työtä, jotka ovat melkein alkutekijöissään. Kaksi muuta on melkein valmiit. Kun vaan saisi laitettua ne loppuun. Pakon edessä viimeisenä iltana, jos ei muuten. Nyt taas jaksan uskoa siihen, että saan kaikki Kyhäilyt valmiiksi tämän kuun puolella.

Näiden sukkien malli on jostakin vanhasta Novitasta. Koitin etsiä lehteä, mutta se on nyt jossain jemmassa. Malli oli kiva ja aion sillä kyllä tehdä lisääkin sukkia. Aluksi tuo pitsineule oli vaan kamalan vaikea tajuta. Unohtui aina joku langankierto ja toiseen sukkaan keskelle vartta tuli yksi ylimääräinen sileä rivi. Toisen sukan varsi onnisui sitten jo paremmin. Ja tietenkään en lukenut ohjetta ihan tarkkaan loppuun asti. Niinpä pitsikuvion jälkeen tein muutaman rivin liikaa joustinta molempiin sukkiin. Olisihan se kivemman näköinen jos ylhäällä ja alhaalla varressa olisi samanverran joustinta.

Tässä vielä kuva siitä onnistuneesta pitsikuviosta.


Muuten tein ihan ohjeen mukaan, mutta kiilakavennuksia jatkoin niin, että puikolleen jäi vain 11silmukkaa. Samoin kavensin 2&3puikoilta yhdet silmukat pois niin, että kaikille puikoille jäi jalkateräosaan 11silmukkaa. 

Lankana näihin minulla oli 7veljestä ja sitä kului 125grammaa. Nyt pääsin kokeilemaan uusia eebenpuisia puikkojani ja sanon kyllä, että ne on mun uusi rakkaus. Ihan parhaat kaikista puikoista. Niillä vaan ei kovin tummaa lankaa voi neuloa värinsä takia. Ovat siis mustat. Se onkin niiden puikkojen ainut huono puoli.

Nämä sukat jäävät omaan käyttöön. En edes kehtaa antaa niitä kenellekään, kun toisessa sukassa on muutamat virheet. Tykkään kyllä silti noista tosi paljon. Ovat niin ihanan värisetkin.

Tsemppiä kaikille Kyhäilyn loppurutistukseen ja kiitos taas ihanista kommenteistanne!

9 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Todella kauniit sukat!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvännäköistä tuo mallineule (ja koko sukat siis)!

Nipi kirjoitti...

Kaunis mallineule sukissa! Nätit sukat :)

tiinaniit kirjoitti...

Kauniit sukat! :)

Auli kirjoitti...

Kauniit sukat! Minulla on samanlaiset, jotka voitin blogiarvonnassa. Tykkään niitä kovin, hieno malli!

kisa kirjoitti...

Kauniit sukat :)

Pinni kirjoitti...

Kiitos. :) Itsekin pidän tästä mallista, ja väristä, paljon.

miutsi kirjoitti...

Kauniit sukat!
Ja "kiva" kuulla että muillakin on välillä tota epäilyä, että valmistuuko kaikki... Ite meen välillä sellasta vuoristorataa, valmistuu, ei valmistu, valmistuu... Pitäskö laskee päivänkakkarasta ;)
Joka tapauksessa tsemppiä KYHäilyn loppumetreille!

Pinni kirjoitti...

Epäilyä on. Ja valitettavasti loput Kyhäilytyöt ei kiinnosta enää yhtään.. haluaisin neuloa jo muuta.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)