Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

4. elokuuta 2011

Dorikset

Tämän kamalan flunssan kourissa ei juuri jaksa edes neuloa. Siitä huolimatta tänä aamuna tikuttelin yhdet sukat valmiiksi. Kerros kerrallaan ne lopulta valmistuivat. 

Tässä kuvassa näkyy malli hyvin. Väri on kylläkin ihan tumman violetti.


Sukkien ohje on Neulomolaisten yhteistyöllä tekemästä kirjasta Varresta varpaisiin - Sukkaohjeita neulomolaisten puikoilta. Kirja on täynnä toinen toistaan ihanampia sukkaohjeita. Minä tein ensimmäisenä nämä Dorikset, jotka ovat Sandran suunnittelemat.

Muuten tein ihan ohjeen mukaan, mutta varteen tein yhden mallikuvion enemmän. Ja kärkeen tein erilaisen kavennuksen, mitä ohjeessa. Oikeastaan näissä on sellainen kärkikavennus, etten oikein tiedä itsekään millainen. Muokkasin tehdessäni. 

Tuossa kuvassa näkyy vielä kaunis kuvio paremmin ja värikin alkaa olla jo aika oikea.


Lankana sukissa on Silja, jonka ostin aikoinaan kirpparilta. Jos tuohon Siljaan törmään jossain kaupassa, niin voisin sitä pari kerää mukaan ottaakin. Oli nimittäin aikas mukavaa neuloa. Minulla on ollut vähän kammo yhtään ohuempia sukkalankoja kohtaan johtuen varmaankin Nallesta (ja Nallen huonosta laadusta). Silja ja Maija ainakin on tosi kivoja ohuempia lankoja neuloa.

Lankaa näihin sukkiin kului 95grammaa. Puikot olivat 2,5mm KnitProt. Kokoa sukilla on suunnilleen 40. Suunnittelin näitä vähän joululahjoiksi.

Tätä mallia varmaankin joskus kokeilen paksummankin langan kanssa. Uskoisin, että kuvioneuletta on aika helppo muuttaa pienemmälle silmukkamäärälle.

8 kommenttia:

kisa kirjoitti...

Kauniit sukat!Violetti on vaikea väri kuvata,en itsekkään saa koskaan väriä oikein kun yritän kuvata.Mutta ehkä vielä joskus :)

Pinni kirjoitti...

Pitäisi kokeilla järkkärillä kuvata. Varmasti tulisi parempia. Mutta, kun hävitin sen akun laturin muutossa. yhyy. Niinkuin ompelulaatikkonikin. Mutta, kyllä vielä violettikin oikein kuvaan saadaan ja selvä kuva muutenkin. :)

Hepsi kirjoitti...

Haminassa neulotaan Puistokahvilassa kuukauden ekana keskiviikkona alkaen klo 14.30. Aika on niin aikainen siksi, että kahvila menee kiinni viideltä ja kahvilanpitäsjä on meitä pyytänyt siellä kokoontumaan.
Olemme pitäneet noita tapaamisia ja yli kaksi vuotta. Oman blogini sivulaatikossa on ilmoitus ja Ravelryssa Kymenlaakson neulojien sivuilla. Lisäksi Puistokahvilassa on ilmoitus seinällä.
Nyt vasta hoksasin laittaa tietoa myös Neulomoon tästä viime kerrasta. Minä olen hyvin harvoin siellä Neulomossa piipahtanut.
Tosi kiva olisi, jos pääsisit mukaan! Minä luultavasti tulen ensi viikolla Kotkan kirjastoon. Minä en ole aiemmin niistä tapaamisista tiennyt. Olen käynyt vain Pasaatissa, enkä sinnekään ehtinyt viime talvena.

Auli kirjoitti...

Kiva malli. Ostin saman kirjan ja tuosta vois hyvin aloittaa!

Pinni kirjoitti...

Hepsi, kiitos tiedoista. Aika on kyllä tosi huono. En pääse ennen iltavuoroa, enkä aamuvuoron jälkeen.
Kotkan kirjastolle olen ajatellut myös mennä, kunhan aikataulut vain antavat sen myöten. Sinne pääsemiseen onkin enemmän mahdollisuuksia.
Auli, tuossa kirjassa on vaikka mitä mainioita malleja. Ihana kirja!

Milukka kirjoitti...

Kivan näköiset sukat!
Mie mietin kans tuota kirjaa, mutta en oo ostanut, ainakaan vielä...

Sirpa kirjoitti...

Ihanat sukat! Se kirja minunkin pitää hankkia...

Pinni kirjoitti...

Suosittelen kyllä tuota kirjan ostamista. Hinta ei ole paha ja ainakin minusta siellä on monta ihanaa sukkamallia. Ja hei, ei sukkakirjoja voi olla koskaan liikaa!

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)