Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

13. kesäkuuta 2011

Aloitukset #12 ja #13.

Kyhäilyjen aloitukset on jo yli puolenvälin. Olen hyvin aikataulussa, kun tänään alotin eilisen ja tämänpäivän työn. Valmiiksi aloituksista olen myös saanut. Tänään olen viimeistellyt pari aloitettua työtä. Bactus on kuivumassa ja vauvantossut lähes kasassa. Tänään illan elokuvaa katsellessa on hyvät mahdollisuudet saada töitä eteenpäin.

Ajattelin, että minulle on vaikeaa aloittaminen. Olen ollut ja olen edelleen, yhden neuleen neuloja. Nyt olen huomannut, että teen edelleen aika usein niin, että aloitan kyllä kaikki työt, mutta sitten keskityn aina yhteen kerrallaan ja muut ovat siinä pisteessä, mitä oli aloittessakin. Tosin helteet sekoittivat vähän minunkin päätäni ja tartuin puuvillalankoihin. En olekaan puuvillalankoja ennen neulonut.

Tänään siis pistin puikoille alotukset #12 ja#13.


Aloitus 12 on neulottu kännykkäpussi. 13 on sitten, taas, tiskikukka. Tämä on toivottavasti viimeinen tähän haasteeseen. Tämä oli kuitenkin pakko laittaa taas tulemaan, kun pääsee kotoa pois heti valmistuttuaan. Kivoja neuloa nuo tiskikukat.

Tähän kuvaan liittyy vielä tuo kirja. Olisiko kenelläkään ylimääräisenä? Kirja on nimeltäään Neulekirja uusia malleja perinteisin menetelmin ja sen on kirjoittanut Lilly Secilie Brandal & Bente Myhrer. Olisin kiinnostunut ostamaan sen. Tai jos joku tietää, mistä sitä saa ostettua, niin olisin kiitollinen vinkkauksesta.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)