Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

12. kesäkuuta 2011

Kukkivia juttuja

Piha muuttuu kokoajan. Omenapuut kukkivat jo. Marjapensaissa on valtavat raakileet. Niistä tunnistan karviaisen ja mustaviinimarjan. Loput on vielä arvoitusta. Varmaankin tulee jonkinverran punaviinimarjoja, mutta onko niissä muutakin? Valkoviinimarjoja, kenties? Karvaisista jännitän sitä, onko ne niitä punaisia vai vai valkoisia? Omenapuista tiedän sen verran, että ne ovat eri lajiketta. Lajikkeista ei vain ole hajuakaan.

Tällaista keltaista kukkaa kukkii yksi kukkapenkki kokonaan. Kaunista se on, mutta on päässyt vähän valloilleen siinä penkissä.

Juhannusruusu kukkii jo nyt. Valtava pensas siitä kasvoikin, mutta on se vaan niin kaunis. Nyt pitää olla tarkkana, sillä luin, että siitä kuolleet oksat voi leikata heti kukkimisen jälkeen. Niitähän siitä löytyy.


Syreeneja rakastan valtavasti. Ne on niin kauniita. Harmittelin jo, ettei meillä sellaista ole, vaan niinpä yksi puska osoittautuikin syreeniksi. Se on vaan aika huonossa kunnossa ja varjoissa paikassa. Pitänee jossain vaiheessa koittaa siirtää toiselle puolelle pihaa.


Lupiineita meillä näkyy kahdessakin eri paikassa. Molemmissa ne on kivoja. Pitää vaan olla tarkkana, ettei ne pääse villiintymään. Muistan aina pienenä, kun mummolassa oli lupiineja ja niitä piti leikellä ämpäriin, etteivät vain leviäisi enempää. Siinä siemenvaiheessa siis. Pitäisiköhän ottaa samat keinot käyttöön sitten siemenvaiheessa.


Kyllä vaan kukat on kauniita. Ja edelleen mielenkiinnolla tutkin pihaa. Jännittävää seurata mitä kaikkea sieltä vielä löytyy. Kuulin, että osa pihasta on ollut joskus mansikkamaana ja kasvimaanakin. Nyt sitä ei huomaa enää mistään. 

Neulomiset ei tietenkään edisty juuri ollenkaan. Eilen illalla myöhään vähän viitsin neuloa, mutta muuten en. Ensi viikolla varmaan sitten taas enemmän, jos ilmatkin kerran viilenee.

2 kommenttia:

Sarsa kirjoitti...

Uuden pihan seuraaminen on todella jännittävää ja mielenkiintoista. Itse olen tätä meidän pihaa nyt muutaman vuoden seuraillut ja edelleen tuntuu löytyvän yllätyksiä.

Pinni kirjoitti...

Niin on. :) Heti kun on päivänkin pois, niin tuntuu, että pihalla on tapahtunut vaikka mitä.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)