Welcome to my blog, hope you enjoy reading
RSS

30. kesäkuuta 2011

Kesäkuun lankajutut

Kesäkuussa tuli osteltua taas lankoja vähän yli oman tarpeen. Muuten pystyin pitämään itseäni niskasta kiinni, mutta yksi reissu Lappeenrannan Pyöröpuikkoon ja yksi Novitan tehtaanmyymälään Korialle riitti. Muuten en kyllä tilannut mistään mitään, enkä juuri ostellutkaan. Jonkun kerän ostin Kyhäilyihin, kun olisi muuten loppunut lanka kesken. Ja Miamia tiskikukkiin. Lankaa tuli siis hankittua 2630grammaa.

Neulottua tuli myös aika paljonkin. Siihen osaltaan auttoi Kyhäily ja osaltaan sairasloma. Nämä kaksi yhdessä tarkoitti kovaa langankulutusta. Kesäkuussa lankaa kulutinkin huimat 1320grammaa. Varmasti oma ennätys, ja vielä kesällä! Heinäkuussa tuskin pystyn samaa, sillä työt toivottavasti taas kutsuu.

Ja tänään päättyi kirpparipöytä. Siellä lankaa myin 855grammaa. Suurin osa noista langoista oli vajaita keriä. Lisäksi muutama kerä oli puhumatonta lankaa ja yhden vironvillavyyhdin myin myös. Se ei enää näyttänyt hyvälle kerittynä, saati sitten neulottuna. Tosin tuon lankamäärän katoamista ei huomaa mistään. 

Heti heinäkuun alussa tullaan menemään ja pahasti plussalle. Se Helsingin matka, nimittäin. Jos suinkin kerkeän ja seuralaiseni hermot kestää tulen käymään Lankamaailmassa, Vihreässä vyyhdissä ja Menitassa.

Kesäkuun kokonaissaldoksi tuli lopulta +460grammaa. Ei niin paha, mitä ajattelin!

3 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Minä en uskalla edes ajatella omia lankojani kun hirvittää ihan kun kaikki paikat on niitä täynnä. Ja aina vaan tulee sorruttua...

Tintti kirjoitti...

Pitääköhän langankin kanssa paikkansa sanonta lanka tulee langan luokse?

Minä puolestani olisi ostanut lankaa, mutta en löytänyt mieluistani täältä kesäpaikkakunnalta. Pitänee yrittää päästä Tampereelle tai sitten odottaa, että pääsee taas oman lankavaraston ääreen :-)

Pinni kirjoitti...

Tintti, se on muuten totta, että enää ei löydä helposti mieluisaa lankaa. Tarkoitan sitä, että aluksi kelpasi lanka kuin lanka, kunhan sai neuloa. Nyt mietin tarkasti värejä ja onko se hyvää ja käyttökelpoista ja olen jopa lopettanut yhden kerän ostamisen. Missä ei mitään järkeä ollutkaan. Kaksi pitää vähintään kerralla ostaa. :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. :)